Mario on nähty 30-vuotisen uransa aikana lääkärinä, Olympia-urheilijana ja graffitien poistajana. Mikään niistä ei kuitenkaan vedä vertoja Super Mario Odysseyssa nähtävälle hulluudelle. Mariosta on moneksi ja Odysseyssa hänet nähdään sekä lipputankona että dinosauruksena.
Super Mario Odyssey julkaistaan Nintendo Switchille lokakuun 27. päivä. Pelin voi hankkia itselleen digitaalisena koodina jälleenmyyjiltä tai Nintendo eShop korttien avulla Nintendo Switch eShopista.

Odyssey seuraa Super Mario 64:stä tutuksi tullutta avoimen maailman seikkailua, jossa on mahdollista paljastaa salaisuuksia ja löytää keräilyesineitä niin rakennusten huipuilta kuin maanalaisista luolistakin. Odyssey-ilma-aluksella Mario jättää Mushroom Kingdomin taakseen ja tutustuu ennennäkemättömiin paikkoihin. Odysseyn maailma on valtava, jossa voi matkata Sand Kingdomin hiekkadyyneiltä pilvenpiirtäjien täyttämään Metro Kingdomin New Donk Cityyn tai vesiputouksille Cascade Kingdomiin.

Pelin päätavoitteena on siis Power Moonien keräily, jotta matkaaminen Odysseylla on mahdollista. Power Mooneja on sijoitettu pilvenpiirtäjien huipuille ja hämärille sivukujille. Niitä voi myös ansaita suorittamalla tehtäviä ja kokeilemalla uusia asioita. Pelin kehittäjät haluavat pelaajien kokeilevan eri asioita pelissä, ja katsovan mitä tapahtuu. Yksi asia on kuitenkin selvää: peli on yllättävän vaikea.
Cappy on Marion uusi sankariystävä, jonka ansiosta Mariolla on käytössään uusia upeita kykyjä, kuten esineiden, eläinten ja vihollisten vangitseminen ja kontrollointi. Cappy-hattu auttaa Marioa monella tavalla. Sen voi heittää esineitä tai vastustajia kohti ja tuhota ne, sen avulla voi hypätä uuteen paikkaan tai lamauttaa vastustaja. Cappy-hatun avulla Mario kerää Power Mooneja käynnistääkseen Odyssey ilma-aluksen ja pelastaakseen Prinsessa Peachin Bowserin hääsuunnitelmilta.

Myöskään Marion vanhoja liikkeitä ei ole unohdettu vaan pelissä nähdään klassiset Mario-hypyt, seinähypyt, triplahypyt, esineiden murskaukset pepulla sekä takaperin kuperkeikat. Kun jalkoja väsyttää, Mario hyppää paikallisten eläinten tai ajoneuvojen kyytiin tai vierii rinnettä alas.
Pelin rakenne sopii hyvin Switchin hybridi-luonteeseen. Odyssey on peli, jota voi pelata pidemmän session Switchin ollessa telakassa kun haluaa seurata vaativampia tehtäviä. Muutaman Power Moonin keräily puolestaan onnistuu helposti lyhyissä pätkissä kannettavan avulla. Switchin ja sille kehitettyjen pelien vahvuus onkin ehdottomasti sen joustavuus ja muuntautumiskyky eri ympäristöihin. Sama pätee Super Mario Odyssey -peliin.