Kesällä julkaistu Pokémon Go teki jotain, mihin vain harva peli on aiemmin pystynyt. Se rakensi siltaa pelaajien ja pelaamattomien välille ja moni pelaamiseen aiemmin epäilevästi suhtautunut näki ensimmäistä kertaa pelaamisen mahdollisuudet. Talvi hillitsee lisätyn todellisuuden pelien pelaamisen intoa, mutta viimeistään lumien sulaessa tulemme näkemään liudan uusia pelejä, jotka hyödyntävät lisättyä todellisuutta.
Kevättä odotellessa pelikulttuuriin voi tutustua tällä viikolla sadoissa tapahtumissa, kun vietetään Peliviikkoa, sekä kansainvälistä pelipäivää!
Peliviikko on suurempi kuin koskaan!
Tänä vuonna Peliviikkoon on ilmoitettu ennätysmäärä tapahtumia. Alueelliset toimijat järjestävät yhteensä yli 300 paikallista pelipäivää! Peliviikko on pelikasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja.
Peliviikolla palkitaan Vuoden pelikasvattaja, jonka yleisöäänestys on auki keskiviikkoon saakka.
Lahjoita käytetyt pelisi hyväntekeväisyyteen!
Osana Peliviikkoa järjestetään toista kertaa myös Pelit kiertoon! -pelikeräys, jossa kerätään käytettyjä hyväkuntoisia pelejä ja pelilaitteita päiväkoteihin, kirjastoihin, vanhainkoteihin, nuorisotyöhön, sairaaloille ja vastaanottokeskuksiin. Pelaaminen on suosittu, hyödyllinen ja hauska harrastus, joka sopii kaikenikäsille ja on parhaimmillaan sukupolvia ja eri kansallisuuksia yhdistävää toimintaa.
Opas lisätyn todellisuuden pelien pelaajille ja huoltajille
Peliviikon suojelijana on tänä vuonna chat-pohjaisia mobiilipelejä kehittävä Palringo Finland Oy. Palringo Finland on tuottanut yhteistyössä Ingress-pelaajayhteisön kanssa Peliviikolle lisätyn todellisuuden pelaamisen tueksi oppaan pelaajille ja kaikille pelikasvattajille. Opas on maksuton ja luettavissa suomeksi ja englanniksi osoitteessa www.argg.fi
– Palringo on alusta jossa peli-yhteisöt tapaavat, keskustelevat ja myös pelaavat pelejä. Meille on tärkeää olla tukemassa työtä, että nämä peliyhteisöt ovat kaikille turvallisia ja positiivisia ympäristöjä, sanoo Palringo Finland Oy:n toimistusjohtaja ja Pelinkehittäjät Ry:n puheenjohtaja Elina Arponen

Palringo Finland ylläpitää Peliviikolla kolme teemachattia Peliviikon olohuoneessa, joka löytyy Peliviikon sivuilta, sekä Palringo ryhmäviestisovelluksesta. Keskiviikkona teemakeskustelun aiheena on “Töihin pelialalle”, torstaina keskustellaan “Yhdenvertaisuudesta peleissä” ja perjantaina teemana on “Pelit viihteenä ja ammattina”. Lisäksi Peliviikon toimijat ylläpitävät omia chat-ryhmiään Palringossa. Chatit alkavat kello 14:00.
Pelialalla menee hyvin
Peliala on yksi niistä toimialoista, joilla menee tällä hetkellä hyvin. Menestys ei ole syntynyt sattumalta vaan yhteistyön kautta. Pelialan hyvän vireen takana on vuosikausien monipuolinen panostus johon ovat osallistuneet toimialan yritykset, toimialan järjestöt, peliharrastajat ja heidän yhteisönsä sekä julkinen sektori.
– Pelialan tulevaisuus tehdään yhdessä. Suomessa pelialalla on oivallettu se, että yhtenäisyys ja yhdessä tekeminen ovat pienen ja vähäväkisen maan suurin voimavara, toteaa pelialan etujärjestön Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen.
Yhdessä tehdään myös Peliviikko
Peliviikkoa koordinoivan Tommi Tossavaisen mukaan Peliviikko ei toteutuisi ilman Pelikasvattajien verkoston ja satojen paikallisten toimijoiden aktiivista työtä, jonka ansiosta kymmenillä tuhansilla suomalaisilla on mahdollisuus kokeilla uusia ja vanhoja pelejä, keskustella peleihin liittyvistä kasvatuksellisista kysymyksistä ja nauttia yhdessä tekemisestä pelien parissa.
Tänä vuonna Peliviikon tapahtumissa voi pelata esimerkiksi osallistua pohjoimaiseen slither.io-selainpeliturnaukseen yli sadassa paikallisessa osakilpailussa, sekä pelata lautapelejä, korttipelejä, pöytäroolipelejä, liveroolipelejä, huonepakopelejä, selainpelejä, mobiilipelejä, konsolipelejä, tietokonepelejä, lisätyn todellisuuden pelejä, liikunnallisia pelejä ja kokeellisia pelejä.
Pelaamisen lisäksi Peliviikolla järjestetään taidenäyttelyitä, konsertteja, verkkolähetyksiä, keskustelutilaisuuksia, vanhempainiltoja, laneja ja game jameja. Oman alueen tapahtumiin voi tutustua Peliviikon tapahtumakartalta.
Osallistu Peliviikkoon!
Toivomme, että osallistut positiivisen pelikulttuurin rakentamiseen huomioimalla pelit, pelaajat, pelinkehittäjät, pelikulttuurin ja pelikasvattajat tällä viikolla artikkelin, uutislähetyksen tai haastattelun muodossa. Asiantuntijoita haastateltaviksi löydät helposti Pelikasvattajien verkostosta Facebookista.
Peliviikko 14.11.-20.11.2016
Pelit kiertoon! -pelikeräys
Vuoden pelikasvattaja
Pohjoismainen pelipäivä 19.11.2016
Kansainvälinen pelipäivä 19.11.2016

Pelikasvattajien verkosto