Koska muisti on lyhyt kuin punkin jalka, piti tutkia mistä viime vuoden juhannusblogissa kirjoitin. Tuolloin tuli oltua mökkilomalla Savonlinnan perukoilla ja ihmeteltyä sitä, miten kaikesta varovaisuudesta huolimatta Suomen vaarallisin peto voi löytyä aamulla koivesta. 

Tänä vuonna punkkia on pelkästään Spotifyn soittolistalla. Lasiin saattaa myös lorahtaa muutama Brewdogin Punk IPA. Keskikesän rituaalit menevät joka tapauksessa muutenkin hieman eri tavalla näin vuonna 2021. Vaihtelu virkistää, ja aina ei ehkä jaksa tuhannen kilometrin road trippiä.

Tärkeintä juhannuksessa on tietysti se kiireetön nautiskeleminen ja jokaisella on omat tapansa. Sen lisäksi, että ajattelin kiertää eksoottista Tallinnaa futismatseissa tunnelmoiden ja vetoja livenä laittaen, aion toki myös istua terassilla tasaisesti väijymässä EM-kisoja.

Vaikka näin keskikesällä huomio vahvasti kiinnittyykin futikseen ja poirotmaisen nerokkaiden vetolappujen rustaamiseen, myös slotit pyörivät säännöllisesti luurin näytöllä. 

Oma rahapelaaminen muistuttaa tavallaan orkesterinjohtajan duunia. Pitää olla perillä kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtuu vahvasti hetkessä eläen. Henkilökohtaisessa partituurissa kasinohommiin linkittyvät vedonlyönnin lisäksi tietysti parhaat kasinoslotit, ja ehkä jopa annan vielä toisen mahdollisuuden suhteellisen tuoreelle livekasinon ilmestykselle, Gonzo’s Treasure Huntille.

Gonzo’s Treasure Hunt – Suosittu ja suhteellisen raikas livepeli

Siitä ei ole kauaa, kun Evolution Gaming osti NetEntin. ”Pois kuljeksimasta” on sopiva sanontatapa tähän kohtaan, sillä NetEnt on ollut uusien peliensä kanssa totaalisella tuuliajolla jo pitkään. Vanhoilla meriiteillä ei pitkälle pötkitä, ja siksi lienee hyvä, että Evolution päätti saman tien taikoa legendaarisen Gonzon livekasinon peliin seikkailemaan. 

Vanhan kunnon Gonzo’s Questin vannoutuneena fanina en ainakaan ensi yrittämällä ihastunut livepeliversioon. Tämä taas saattaa johtua ihan siitä, että tuli ”hieman” pelattua ja rahat katosivat kuin USS Cyclops Bermudan kolmioon. Usein saattaa helposti kyllästyä lopullisesti uuteen peliin, jos kuoppaa koko pelikassan kertalaakista.

Kaikesta huolimatta 20 000-kertainen maksimaalinen panosvoitto ja Evolutionia kohtaan kokemani arvostus johtanevat siihen, että tähänkin viidakkoseikkailuun tulee perehdyttyä seuraavan tunnin aikana uudestaan ja fiksummin pelikassaa pyöritellen. Gonzoa seuraa aina muutenkin ihan mielellään, eivätkä livejuontajat tosiaan ole mistään pystymetsästä repäistyjä kankeita puupökkelöitä.

Näistä syistä suomalaiset ovat varmaan myös löytäneet tämän uutuuspelin. Se on keikkunut likipitäen kymmenen suosituimman kasinopelin joukossa ainakin kuukauden päivät. Sehän on tietysti päivänselvä juttu, etteivät härmäläiset pelaa ainakaan luokattoman huonoja pelejä!

Charlie Chance Xreelz – mustavalkoisen hikoilijan paluu

Pelivalmistajia eivät kesähelteet hidasta ja parhaat studiot tuottavat markkinoille tätäkin kirjoittaessa parhaansa mukaan peliautomaatteja. Tahti ei siis hyydy, ja miksi niin olisikaan. Vaikka kaikki suomalaiset olisivat rannalla makoilemassa, joka kymmenes rullaa joka tapauksessa slotteja sielläkin. 

Hieman ennen juhannusta julkaistu Playn Gon Charlie Chance Xreelz on ollut itselleni ehkä se kovin juttu kesäkuun pelisessioissa Jammin’ Jars 2:n lisäksi. Tanssivien hillopurkkien slotti on matemaattiselta malliltaan brutaalimpi kuin Charlien Chancen uusi seikkailu. Pelihän on tosiaan jatkoa viime vuonna ilmestyneelle ensimmäiselle Charlien helvetilliselle reissulle.

Itse pidin kovasti 1920-luvun jazz-tunnelmoinnista, mustavalkoisesta visuaalisesta tuotannosta ja simppelistä slottiviihteestä. Massoihin kolmerullainen automaatti ei jostain kumman syystä uponnut, mutta veikkaan että jatko-osan kohdalla tilanne on eri.

Keloja on uudessa kuvastoltaan hyvin tutussa pelissä viisi ja voittotapoja 243. Ei slottia vieläkään liian moderniksi voi kutsua, ja tämä sopii varsin mainiosti Charlien seikkailuun. Charlie Chance Xreelzissä voittopotentiaali on kolminkertainen ykkösosaan verrattuna ja samalla ylös on ruuvattu myös volatiliteetin tasoa. Xreelz tulee siitä, että wildit lukittuvat voittoyhdistelmien osuessa kohdalle ja samalla peliautomaatin yläkulmassa pyörii voittokerroin. 

Näin peruspeliin on saatu sellaista potkua, mitä ykkösessä jäi kaipaamaan. Ilmaiskierroksille pääseminen on toki sitä parasta lystiä. Siellä wildit lukkiutuvat kierrosten ajaksi ja vaihtavat paikkaa niin ikään ja voittokertoimet ovat astetta korkeampia.

Charlie hikoilee yhä kuin viimeistä päivää ja ollaanhan tässäkin pelissä tuttuun tapaan helvetin porteilla. Tätä voi mietiskellä kesähelteillä, kun koittaa kahmaista itselleen hillittömiä potteja kokon lämmössä hikoillen. 

Itse suosittelen vahvasti Charlie Chance Xreelzia vähintään kaikille Play’n Gon faneille. Teema ja tunnelma ovat myös omalla tavallaan niin ainutlaatuisia, ettei vastaavaan ole tullut törmättyä.

Suosittelen myös kaikille Big Time Gaming -klassikko Bonanzan faneille upouutta Bonanza Megapaysia. 300 000 euron jackpotilla höystetty vanha klassikko rallimusiikin siivittämänä tarjoaa vanhan klassikon entistä isommalla voittopotentiaalilla. 

Ennen muuta suosittelen kaikille turvallista juhannusta ja olematonta sekoilua veden välittömässä läheisyydessä. Erinomaisen menestyksekästä juhannusta ja roppakaupalla onnistumisia kaikessa!

JK

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.