Eletään vuoden iloisinta aikaa. Päivät ovat jo pitkiä, aurinko paistaa ja linnut palailevat sankoin joukoin, elleivät ne erehdy lentämään Maltan ilmatilan ylitse. Siellä on nimittäin tarjolla ruutia. Vedonlyöjien mielestä huhti-toukokuuta ruudikkaampaa ja räjähdysherkempää pätkää ei vuoden aikana olekaan. Syyt ovat ilmeisiä. Niin monessa ammattilaisurheilusarjassa eletään ratkaisujen hiostuttavia hetkiä.

Euroopan huippujalkapallosarjat ovat lopputaisteluvaiheessa. Pääsarjoista veikatuin, eli Valioliiga, saattaa saada mestarin Lontoosta, vaikka norjalainen uudelleensyntynyt Thor ampuisikin Manchesterin taivaansinisille sarjan uuden maaliennätyksen. Mitä tahansa voi vielä tapahtua, kun kymmenisen kierrosta on kautta vielä jäljellä. Kaikissa huippusarjoissa eletään joka tapauksessa futiksen kohdalla erittäin kriittisiä aikoja. Jää nähtäväksi, mitkä joukkueet sulavat kasaan pitkän talven jäljiltä.

Todelliset asiantuntijoiden helmet löytyvät tietenkin hieman lähempää. Kotoinen Veikkausliiga palasi myös allekirjoittaneen vetokupongeille hiljattain, kun kotimaiset valiot palasivat lämmitetyille keinonurmiviheriöille. Kuten aina, oman suosikkijoukkueen edesottamuksia ei ehkä kannata betsata. Tunteella pelaavan säkä ei kanna koskaan niin pitkään kuin toivoisi. Usko on kuitenkin tämän kauden osalta kova sen suhteen, että Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Virossa nähdään yllätysmestari. Lajin kiinnostuksen kannalta moinen temppu tekisi terää eritoten meikäläisten pääsarjassa.

Lätkän puolella kotoisen pääsarjan ja rapakon takaisen änärin pudotuspeleissä riittää veikattavaa. Jos oikein haluaa vedonlyöntielämänsä maksimoida, niin tietysti myös koripallossa eletään kihelmöiviä aikoja Naton isoimman perustajamaan ja uusimman henkisesti yhtä ison jäsenvaltion pääsarjassa.

Hyödynnä hyvät bonukset, jollet jo ole niin tehnyt

Silloin kun panokset sarjoissa ovat korkeimmillaan, on mielenkiinto myös vetolappujen rustaamiselle entistä korkeammalla. Vedonlyöjien kannattaa ulkomaisilla nettikasinoilla tietysti tähyillä ilmaisvetoja ja muita sporttibonuksia. Etenkin nyt, kun kaiken maailman finaalit ja viimeiset puristukset ovat piakkoin käsillä. Kuten aina, Veikkaukselta on turha odottaa mitään ylimääräisiä herkkuja pelikassaa paisuttamaan. Mistä siis bonuksia? Nostetaanpa pari vähemmän tunnettua vaihtoehtoa esiin.

Mr Greenin 25 euron ilmaisveto kannattaa hyödyntää, jos sellaista ei ole vielä tähän mennessä lunastanut. Vankan sportsbookin omaavan Bethardin 100 prosentin bonus 100 euroon asti on klassista sporttibonuskamaa. Näille kahdelle kasinolle rekisteröityminen ja mukana pysyminen kannattaa kertoimien lisäksi muiden etujen takia.

Ilman bonusta voi tietysti pelata aina. Eipä tarvitse ainakaan kierrätysvaatimuksia pähkäillä. Yksi erittäin nopea ja sulava vaihtoehto on Boom Casino. Sieltä ei juuri tällä hetkellä löydy vedonlyöntibonusta, mutta veikkaaminen onnistuu tällä Pay N Play -kasinolla salamana. Kasinon puolella Boomia parempia ei oikeastaan edes ole, joten pelisivustoa voi suositella kautta linjan kaikille ylipäänsä rahapelaamisesta kiinnostuneille.

Sportaza ja Slots Palace – Curacaon vaihtoehdot

Mainitaan se tärkein ensin; Curacaon lisenssillä operoivat kasinot eivät ole suomalaisille pelaajille verovapaita. Jos tämä ei muodosta ongelmaa, tarjontaa on niin paljon, ettei perässä pysy. Sportaza on yksi vaihtoehto, ja kuten nimestä voi päätellä, urheiluvedonlyöntiä löytyy vaikka millä mitalla. Kaikki olennaiset pelimarkkinat kattava ja kohtuullisilla kertoimilla varustettu Sportazan vedonlyönti hellii veikkaajia erittäin monipuoliseen tapaan. 

100 prosentin ensitalletusbonus 200 euroon asti on jo hyvä startti, mutta säännölliset edut ovat niitä, jotka tekevät Sportazan vedonlyönnistä nauttimisesta erityisen siistiä. Viikoittain voi lunastaa 50 prosentin bonuksen 500 euroon asti ja cashbackia maksetaan 10 prosenttia niin ikään puoleen tonniin asti kerran viikossa. 

Yhdistelmävetoihin saa lisäprosentteja kohdemäärän mukaan. Tietyissä matseissa on voimassa aikainen voitonmaksu, mikäli pelaajan valitsema joukkue on päässyt kahden maalin johtoon. Tasapelejä vihaaville rahat tasurista palauttava bore draw on kova juttu, ja paketin viimeistelevät Sportazan jackpotit veikkaajille. Jatkuvalla syötöllä hyödynnettävien etujen kautta Sportaza on yksi monipuolisimmista kasinoista, joita tulee äkkiseltään mieleen. Vielä kun he ymmärtäisivät hankkia sen Viron verovapaan pelilisenssin…

Monelta on saattanut mennä ohi, että Videoslotsilta löytyy vedonlyönti. Nimen ei kannata antaa hämätä, ja sama pätee myös Slots Palace -nimiseen rahapelisivustoon. Vankkaa keskitasoa kertoimien ja markkinoiden osalta edustava kasino myötäilee erilaisten bonusten ja etujen kautta Sportazan katalogia. Ensitalletusbonus on samanlainen, ja sama pätee myös viikoittaiseen bonukseen, jonka vakiintuneet pelaajat voivat napata.

Oikeastaan näiden vakiintuneiden pelaajien hyödynnettävissä olevien tarjousten kohdalla Slots Palace eroaa Sportazasta ainoastaan hevosiin liittyvissä karkeloissa. 50 prosentin bonus 50 euroon asti nimenomaan hevosurheiluun on mielenkiintoinen kuriositeetti. Näistä kahdesta kasinosta Slots Palace on kuitenkin enemmän slottikasino ja Sportaza vedonlyöntikasino. Molemmat kuuluvat samaan konserniin, joten nyanssierot ovat lopulta melko pieniä.

Viikonloppu tarjoilee jälleen mielin määrin mielenkiintoisia kohteita. Katseet kääntyvät allekirjoittaneella nyt alkuillasta Valkeakosken Tehtaan kentälle ja Kotkan Arto Tolsa Areenalle.  Altavastaajia ja ylikertoimia tässä nimittäin kannattaa nuuhkia, ja samaa rataa jatkan myös huomenna pelilliseltä tasoltaan hieman pirteämpien sarjojen matseja väijyen.

Loppuun vielä kuumotusvinkki kaikille miljoonista haaveileville. Wowpotia ei ole vieläkään voitettu ja nyt se lähentelee jo 25 miljoonan euron rajapyykkiä. Wowpot-pelit löytyvät kaikilta hyviltä kasinoilta, jotka tarjoavat progressiivisia jackpotpelejä. Yksi viiden tähden vaihtoehto on yllä esiin nostamani ja MGA-lisenssin myötä verovapaa Boom Casino. Onnea ja menestystä!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.