Lämpöisin kesä- ja heinäkuu sataan vuoteen ei ole ainakaan Kasinorakastajaa pahemmin haitannut. Kuumat kelit ovat vaikuttaneet vapaa-ajan viettoon monella tapaa. Kaveri Kreetalta viestitteli, että +45 celsiusasteen lämpötila pistää aivot sulamaan. Eteläiseen Eurooppaan ei ole siksi ollut hirveätä hinkua ja samalla myös pelaaminen kasinoilla on ollut vähäisempää.

Vähentäminen rahapelien kohdalla ei ole koskaan kovin huono idea. Etenkin kun talven ja kevään mittaan oma pelaaminen on muutamia onnekkaita tapauksia lukuun ottamatta ollut lähinnä tappiollista. Slotteja pelatessa on realisoitunut hienosti se, millaista sattuman kauppaa peliautomaattien pyörittely aina on.

Viime aikojen blogeissa olen nostanut esille kesän parhaita slotteja niiden poikkeuksellisen laadun ja viihdearvon takia. Jengi pelaa paljon kesälläkin ja poikkeusaikojen aikaan on ollut ehkä entistäkin tärkeämpää panostaa laadukkaaseen peliviihteeseen. Allekirjoittanut on kuitenkin enimmäkseen panostanut erilaisiin saalistusvehkeisiin.

Olen viihdyttänyt itseäni hellekauden aikana Suomen järvimaisemissa ja itäisen Lapin kalavesillä väijyen. Savukoskella tammukkaa kyllä tuli, mutta kantojen kääpiöityminen taitaa ilmaston lämpenemisen ohella olla ihmisen toimien tulosta. Onki on kova sana ja mato on peto, kuten paikallinen mestari minulle virkkasi erinomaista ruokaa tarjoavassa Tulppion Tiskossa. Perhosteluhommat ja virvelöinti taitavat olla astetta taitavammille kavereille.

Valioliiga – Mielenkiintoisempi kuin koskaan

Luonnon hiljaisuudesta ja uljaasta upeudesta nauttiessa peliautomaatit eivät ole pahemmin pyörineet mielessä. Se on terve merkki. Tokion olympialaisia ja muita urheilu-uutisia alkukantaisessa mökissä rätisevästä radiosta kuunnellessa havahduin kuitenkin siihen, että Euroopan parhaat jalkapallosarjat starttaavat näillä näppäimillä. Aika rientää. Tuntuu, että futiksen EM-kisat loppuivat vasta äsken!

Kuningaslajin osalta suomalaisten suosituimmat vetokohteet ovat jo vuosikymmenien ajan linkittyneet vahvasti Englannin Valioliigaan. Tänä vuonna maailman kovin sarja on suomalaisittain erityisen mielenkiintoinen.

Kotkanpoika Pukin nopeutta vaaditaan erityisen paljon, mikäli Norwichin kanarialinnut mielivät karistaa hissijoukkueen statuksen harteiltaan. Toinen Championship-sarjasta täksi kaudeksi valiosarjaan noussut joukkue Brentford on maamme tulevaisuuden hyökkääjätähtiin kuuluvan Marcus Forssin myötä vähintään yhtä mielenkiintoinen seurattava.

Brentford joutuu myöhemmin tänään Valioliigan startissaan välittömästi hikiseen testiin Arsenalia vastaan. Toivoa sopii, että Marcus saa näyttöpaikan. Vetovihjeitä ei ole ollut tapana antaa, mutta kasinosuosituksia voi omalla kokemuksen erityisen syvällä rintaäänellä ja hyvällä omallatunnolla aina antaa.

Klassiset vedonlyöntikasinot ovat otollisimpia!

Ykköshuomiona se, että ne Curacaon pelilisenssin omaavat kasinot kannattaa kiertää kaukaa. Toinen huomion arvoinen seikka on se, että vaikka pankkitunnuksilla pikapelaamisen mahdollistavilla pikakasinoilla on vedonlyöntiä tarjolla, perinteiset nettikasinot ovat aina parempi vaihtoehto.

Pikakasinot tarjoavat nopeaa pelaamista ennen muuta slottien ystäville, jotka janoavat nopeatempoista viihdettä. Pikakasinoiden kohdevalikoima ja ennen muuta kertoimet eivät kestä yleensä vertailua vaikkapa Unibetin kaltaisiin legendakasinoihin. Vedonlyönti on kuitenkin ihan oma maailmansa.

Bonusten puuttumisesta kuulun Veikkauksen heikot kertoimet kannattaa kiertää kaukaa. Parhaimmat kertoimet ja vedonlyöntibonukset sekä ennen kaikkea luotettavimman palvelun kannalta Kasinorakastaja suosittelee Bet365:n, Betssonin ja Coolbetin tarjontaan tutustumista.

Ensimmäinen näistä omaa eniten kohteita, toinen on suomalaisten kenties se suosituin ja kolmannesta löytyvät monasti markkinoiden parhaat kertoimet. Mahdolliset voitot ovat näillä EU-lisenssin omaavilla pelikeitailla luonnollisesti verottomia.

Vedonlyönti on siis vahvasti tapetilla ja myös meikäläisen agendalla tulevana viikonloppuna. Yltiöpositiivisen sinivalkoisin silmin en tätä sesonkia vetolappujen osalta katsele. Se osoittautui heikoksi ideaksi jo EM-kisojen aikaan.

Kasinorakastaja lataa seuraavaksi voittavan joukkueen klassiseen Fantasy Premier Leagueen ja virittää vastaanottimen valmiiksi illan peliä ja etenkin Pasi Rautiaisen ilmiömäisen suvereenia kommentointia varten kuntoon. Verkot tötterölle ja voittavat vedot vetämään!

JK

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.