VOITA KILROYN MATKA, ARVONTA JOKA PÄIVÄ!

Orgasmi, mystinen ja kiehtova iso O, on yksi voimakkaimmista mielihyvän tunteista, joita ihminen voi kokea.

Ihmiset ovat saaneet orgasmeja tuhansien vuosien ajan, mutta opimme edelleen tästä koko vartaloa vavisuttavasta tuntemuksesta uusia asioita. Kenties orgasmi on säilyttänyt salaperäisyytensä, koska kyseessä on hyvin intiimi hetki, jonka ihmiset kokevat ja saavat monin erilaisin tavoin. Jotkut voivat saada orgasmin hyvinkin helposti, kun jotkut saavat sen vain silloin tällöin. Joillekin sen saaminen voi olla hyvinkin vaikeaa.
Orgasmia tutkitaan jatkuvasti ja tutkimuksissa selviää yhä uusia yllättäviä tietoja. Tiesitkö esimerkiksi, että orgasmi paranee iän myötä, ja että jopa kuollut voi saada orgasmin? Alla 6 vähemmän tunnettua faktaa orgasmista.
1. Orgasmi hampaita harjaamalla
Miehet tarvitsevat orgasmiin lähes aina peniksen kiihottamista ja suurin osa naisistakin tarvitsee vähintään klitoriksen sormeilua. Aina nämäkään eivät auta, sillä orgasmin saamiseen liittyy monia muitakin kuin fyysisiä tekijöitä. Poikkeuksia löytyy myös toisenlaisesta ääripäästä. Esimerkiksi eräs yhdysvaltalaisnainen saa orgasmin aina, kun harjaa hampaitaan. Orgasmi on pohjimmiltaan autonomisen hermoston refleksi, joten sen voivat laukaista monenlaiset aistiärsykkeet, kuten hampaiden pesu tai fyysinen ponnistelu. Eräs kuuluisan amerikkalaisen seksologin Alfred Kinseyn potilas onnistui saamaan orgasmin ainostaan silittelemällä kulmakarvojaan.
2. Orgasmi paranee iän myötä
Kuten viini, myös orgasmi paranee vanhetessaan. American Journal of Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan jopa puolet yli 80-vuotiaista naisista laukeaa aina tai lähes aina. Iäkkäämmät naiset ovat myös nuorempia naisia tyytyväisempiä orgasmeihinsa. Iäkkäillä pareilla seksuaalisen tyydytyksen saamista nähtävästi auttavat voimakkaat tunnesiteet ja tiivis fyysinen läheisyys.
3. Yhden illan jutuista saa harvoin orgasmin
Naiset saavat yhden illan jutusta orgasmin hyvin harvoin. Erään tutkimuksen mukaan vain 11 % naisista kykenee saamaan orgasmin yhden illan jutussa tai ensimmäisellä yhdyntäkerralla. Vakituisessa parisuhteessa olevista jopa 67 prosenttia saa orgasmin joka kerta. Psykologien mukaan suureen eroon vaikuttaa parisuhteessa vallitseva läheisyys ja keskinäinen luottamus, jota yhden illan suhteessa ei ehdi syntyä.
4. Jopa kuollut voi saada orgasmin
Kuolleella tässä tapauksessa tarkoitetaan kliinisesti kuollutta, eli henkilöä joka on kytketty hengityskoneeseen ja jonka sydän ei lyö ilman ulkopuolista apua. Tällainen henkilö voi teoriassa saada orgasmin, jos hänen sakraalihermoonsa annetaan pieniä sähköiskuja ja täten tuotetaan selkäydinrefleksi. Lasarus-ilmiöksi kutsutussa tilassa lihakset supistuvat hyvin voimakkaasti ilman aivoista tulevaa käskyä.
5. Nainen voi saada rintaorgasmin
Nainen voi saada orgasmin rintojen ja nännien hyväilystä. Rintojen koskettelu aktivoi aivojen sensorista aivokuorta, eli samaa aluetta joka aktivoituu klitorikseen ja emättimeen kohdistuvasta kontaktista.
6. Orgasmi pidentää ikää
British Medical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan miehillä, jotka saavat viikossa kaksi tai useamman orgasmin, on 50 prosenttia pienempi riski kuolla erityisesti sydänkohtaukseen tai aivohalvaukseen. Tutkimuksissa ei ole saatu selvitettyä tarkkaa syytä, mutta ne osoittavat selkeän yhteyden orgasmien ja kuolleisuuden välillä.
 
Lähde: Tieteen Kuvalehti