Monet ihmisen terveyttä ja seksuaalisuutta tarkastelleet tutkimukset ovat todenneet, että säännöllisellä seksin harrastamisella on useita hyviä vaikutuksia.
Alla esitellään seitsemän hyvää syytä harrastaa seksiä säännöllisesti ja useammin.
1. Orgasmi päivässä pitää lääkärin loitolla
Jos jonakin päivänä tuntuu siltä, että kuntosalin haluaisi jättää väliin, on seksi erinomainen korvike. Seksi muun muassa parantaa unensaantia, vahvistaa lihaksistoa ja vähentää sydänsairauksien riskiä. Sen vuoksi seksin harrastaminen vaikuttaa ihmisen terveyteen positiivisella tavalla.
2. Seksi lähentää parisuhdetta
Seksin aikana ihminen on fyysisesti ja emotionaalisesti lähellä kumppaniaan. Seksin aikana ihmisen kehossa vapautuu hormoneja, jotka vaikuttavat positiivisesti onnellisuuteen. Siitä syystä fyysinen läheisyys lähentää myös pariskuntia henkisesti.
3. Seksi on hyväksi iholle
Seksi voi myös tehdä ihmisestä kauniimman, koska se vilkastuttaa verenkiertoa. Se puolestaan tekee ihosta kirkkaamman ja terveemmän näköisen. Tämän takia seksistä voi olla hyötyä myös aknen hoidossa.

4. Seksi parantaa itsetuntoa
Läheinen seksuaalinen kanssakäyminen ja siitä seurannut mielihyvä saa ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja halutuksi. Se puolestaan nostaa itsetuntoa.
5. Seksi helpottaa kuukautisia
Seksi voi tuoda helpotusta kuukautiskipuihin ja tehdä niistä lyhyempiä. Ja se on erinomainen ja odotettu uutinen parisuhteen molemmille osapuolille.
6. Seksi rentouttaa ja lieventää jännitystä
Seksi vapauttaa kehosta endorfiineja, jotka rentouttavat sekä lieventävät jännitystä. Sama vaikutus on myös liikunnan harrastamisella. Pienempi jännitys kehossa merkitsee pienempää jännitystä kumppanin kanssa, joten se antaa pariskunnille enemmän yhteistä aikaa nauttia toisistaan. Tästä syystä seksi on maailman paras ja luonnonmukaisin onnellisuuspilleri.
7. Orgasmi tekee sinusta fiksumman
Kyllä, luit aivan oikein! Tutkimusten perusteella orgasmi vilkastuttaa kauttaaltaan aivojen verenkiertoa, jolloin aivot saavat kokonaisuudessaan enemmän happea ja ravinteita. Muu aivoja aktivoiva toiminta virkistää vain tiettyä aivojen osaa, mutta orgasmi hoitaa koko homman kerralla!
Lähde: Popsugar