Seksuaalinen kanssakäyminen toisen ihmisen kanssa voi olla hankalaa. Mutta yhdellä pienellä teolla voi tehdä naisen kokemuksesta paljon miellyttävämmän. Toisaalta sen tekemättä jättäminen voi olla yksi pahimpia virheitä, joita mies voi tehdä.
Tuoreessa Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin ihmisten seksikokemuksia. Tutkimukseen osallistui 2 400 kanadalaista.
Tutkimustuloksista selvisi, että halaaminen seksin jälkeen on naisille hyvin tärkeää. Naiset, joita oli halattu kuudesta kymmeneen minuuttia seksuaalisen kanssakäymisen jälkeen olivat paljon todennäköisemmin nauttineet seksistä enemmän.

Peräti 71 % heistä, jotka olivat käpertyneet halaukseen seksin jälkeen ilmoittivat pitäneensä kokemusta erittäin miellyttävänä. Sen sijaan ilman halauskokemusta jääneistä naisista ainoastaan vain 41 % oli kokenut nauttineensa seksistä.
Tutkimuksen tekijä, professori Robin Milhausen, sanoo läheisyydentunteen olevan seksin jälkeen yhtä tärkeää kuin esileikin. Tämä voi johtua siitä, että seksin myötä ihmisen kehossa erittyy oksitosiinia, joka vahvistaa ihmisten välistä kiintymystä ja luottamusta toisiinsa.
Lähde: Daily Star