Tuoreeseen tutkimukseen osallistui 1 000 naista. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, että minkä ikäisenä naisen seksielämä on parhaimmillaan.
Tutkimustulosten perusteella nainen saavuttaa seksuaalisen huippunsa ollessaan 33-vuotias. Silloin monet kyseisessä iässä olevat naiset tasapainoilevat työn, lasten ja parisuhteen välillä.

Joten voisi luulla, että paras seksielämä sijoittuisi varhaisimpiin ikävuosiin, koska parikymppisenä ihminen elää huoletonta aikaa ennen perheen perustamista.
Kuitenkin on arveltu, että myös seksissä harjoitus tekee mestarin. Ensimmäiset vuodet seksielämää voivat olla omien mieltymysten etsintää. Sen sijaan kolmekymppiseksi mennessä nainen on ehtinyt saavuttaa erilaisia kokemuksia elämänsä aikana ja oppinut, että mikä toimii ja mikä ei.
Lähde: Metro