Marvelin tuorein supersankarielokuva Doctor Strange kertoo menestyneestä ja maailmankuulusta neurokirurgista tohtori Stephen Strangesta. Miehen elämä muuttuu hetkessä, kun hänen molemmat kädet vaurioituvat pahasti rajussa auto-onnettomuudessa. Käsien toimintakyvyn heikkenemisen myötä Strange joutuu jättämään hyväpalkkaisen työnsä.
Kovan yrittämisen ja monien kokeilujen jälkeen länsimainen lääketiede ei kykene tarjoamaan apua, jonka vuoksi Strange matkustaa viimeisillä rahoillaan salaperäiseen paikkaan nimeltä Kamar-Taj.
doctor-strange-2
Pian tohtorille selviää, että omaperäisessä paikassa käydään sotaa näkymättömiä voimia vastaan, jotka ovat päättäneet tuhota meidän tunteman maailman.

Doctor Strange on monella tavalla poikkeuksellinen supersankarielokuva, jonka voisi kuvitella sopivan aikuisempaan makuun. Ensinnäkin se on laitettu täyteen laatunäyttelijöitä. Pääosassa nähdään Benedict Cumberbatch, joka muistetaan parhaiten The Imitation Game -elokuvasta. Muissa rooleissa ovat muun muassa Rachel McAdams, Mads Mikkelsen ja Tilda Swinton.
Vaikka elokuvassa on paljon näyttäviä erikoistehosteita ja vauhdikkaita toimintajaksoja, on pääpaino elokuvan henkilöhahmoissa. Erityisesti päähenkilöön on onnistuttu luomaan normaalia enemmän syvyyttä ja sitä kautta kiinnostavuutta.
doctor-strange-3
Elokuvan ohjauksesta vastaa Scott Derrickson, jonka aikaisempi ura on koostunut pääasiassa pienemmän budjetin kauhuelokuvista. Näistä tunnetuin on runsaan kymmenen vuoden takainen Emily Rosen riivaaja. Uusimmalla työllään Derrickson siirtyy ohjaajana ja käsikirjoittajana onnistuneesti isompiin ympyröihin.
https://youtu.be/pMAThUTmwnU
Ensi-ilta: 26.10.2016
Ikäraja: 12
Pituus: 115 min.
Ohjaus: Scott Derrickson
Käsikirjoitus: Jon Spaihts ja Scott Derrickson & C. Robert Cargill
Näyttelijät: Benedict Cumberbatch, Chiwetel Ejiofor, Rachel McAdams, Benedict Wong, Michael Stuhlbarg, Scott Adkins, Benjamin Bratt, Mads Mikkelsen ja Tilda Swinton
Kuvat: Marvel