Mel Gibson tunnetaan parhaiten näyttelijänä, mutta hän on ansioitunut myös ohjaajana. Miehen ohjauksista tunnetuin on historiallinen seikkailuelokuva Braveheart vuodelta 1995, joka palkittiin Oscar-palkinnolla parhaasta ohjauksesta.
Kymmenen vuoden takaisen Apocalypto-ohjaustyönsä jälkeen Gibson on kuitenkin ollut esillä lähinnä yksityiselämäänsä liittyneiden skandaalien ansiosta.
hacksaw-ridge-3
Nyt ensi-iltaan tuleva Hacksaw Ridge – aseeton sotilas on Gibsonin ansiokas paluu ohjaajaksi. Tällä kertaa mies pysyttelee pelkästään kameran takana, eikä itse näyttele elokuvassa.

Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan nuoresta amerikkalaissotilaasta Desmond T. Dossista (Andrew Garfield), joka liittyy armeijaan, mutta kieltäytyy tarttumasta aseeseen. Dossista tuli ensimmäinen moraalisista ja eettisistä syistä aseista kieltäytynyt sotilas, joka palkittiin rohkeudestaan toisen maailmansodan jälkeen.
Vaikka Hacksaw Ridge sortuu monien amerikkalaisten sotaelokuvien tavoin liialliseen mahtipontisuuteen, on se koskettava kertomus nuoresta sotilaasta täyttämässä velvollisuuttaan.
hacksaw-ridge-2
Elokuvan ensimmäisen puoliskon armeijan koulutusjakso tuo mieleen Full Metal Jacketin, mutta kun päähenkilö joutuu keskelle veristä sotaa, koukutetaan katsoja lähtemättömästi mukaan.

Ensi-ilta: 18.11.2016
Ikäraja: 16
Pituus: 131 min.
Ohjaus: Mel Gibson
Käsikirjoitus: Andrew Knight, Robert Schenkkan
Näyttelijät: Andrew Garfield, Teresa Palmer, Luke Bracey, Sam Worthington