Tähtinäyttelijät Elle Fanning, Naomi Watts ja Susan Sarandon esiintyvät newyorkilaisperheen värikkäinä jäseninä kolmessa sukupolvessa keskimääräistä paremmassa draamaelokuvassa Three Generations. Alun perin elokuva esitettiin jo vuonna 2015 arvostetussa Toronton kansainvälisessä elokuvatapahtumassa, mutta kunnollisen kaupallisen levityksen se saa vasta nyt.

Perheen kuopus Ray (Elle Fanning) on aina tiennyt olevansa poika, vaikka hän onkin syntynyt tytön kroppaan. 16-vuotias Ray on elänyt jo vuosia pojan tavoin ja odottaa malttamattomana sukupuolen korjausprosessin ja hormonihoitojen alkamista. Rayn yksinhuoltajaäiti Maggie (Naomi Watts) joutuu jäljittämään Rayn biologisen isän saadakseen lupaprosessin juridisen puolen hoidettua ja joutuu silmätysten oman kiperän ihmissuhdehistoriansa kanssa.

Huikea Dolly, Rayn lesbosuhteessa elävä isoäiti, joutuu pureskelemaan hänkin sitä faktaa, että hänellä on tyttärentyttären sijasta tyttärenpoika. Matka muutokseen myllertää saman katon alla asuvan miltei täydellisen perheen suhteet, sillä se on jokaiselle perheenjäsenelle törmäyskurssi omaan identiteettiin ja henkilöhistoriaan.

Three Generations on koskettava henkilövetoinen draamaelokuva, joka kannattelee keskeisissä rooleissa nähtävien huippunäyttelijöiden varassa.

Ensi-ilta: 14.04.2017
Ikäraja: 7
Pituus: 93 min.
Ohjaus: Gaby Dellal
Käsikirjoitus: Nikole Beckwith, Gaby Dellal
Näyttelijät: Elle Fanning, Naomi Watts, Susan Sarandon, Linda Emond