Kesäkuun kuumimmat ensi-illat

Kesä on elokuvien aikaa, ja elokuvateattereihin on tulossa jälleen mielenkiintoisia ensi-iltoja. Tässä Metropoli.netin kesäkuun elokuvavinkit:

1. Milo – Kuun vartija

Milo – Kuun vartija on palkittu koko perheen fantasia-animaatio, joka näkee ensi-iltansa 9. kesäkuuta. Elokuva kertoo Milosta, joka saa Kuun ja Auringon vartijaseremoniassa tehtäväkseen huolehtia kuusta. Milo on epävarma tehtävästään ja joutuu toden teolla taistelemaan kieroja vastustajiaan vastaan, jotta maailman tasapaino säilyisi.

2. The Mummy

Tom Cruisen tähdittämä elokuva kertoo hautakammiosta heräävästä muinaisesta prinsessasta, joka uhkaa maailmaa vuosituhansia kasvaneella kostonhimollaan. Elokuva avaa katsojalle ennennäkemättömät ovet jumalten ja hirviöiden maailmaan. The Mummy nähdään valkokankailla 9.6 lähtien.

3. All Eyez on ME

Legendaarisesta rap-artistista, Tupac Shakurista, tehty elokuva kertoo 1996 murhatun tähden vaietun tositarinan. Ensi-ilta nähdään 16. kesäkuuta.

4. Transformers: Viimeinen ritari

Michael Bayn ohjaama Viimeinen ritari on uusin elokuva menestyneestä Transformers-sarjasta. Elokuvassa ihmiset ja Transformerit ovat sodassa keskenään eikä autobottien johtajaa Optimus Primeä enää ole. Tällä kertaa avain maailman pelastamiseen löytyy Transformerien kätketystä historiasta. Ensi-illasta pääsee nauttimaan 25. kesäkuuta.
Lähde: Finnkino

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!