Taneli Mustosen ohjaama elokuvakriitikoiden mauttomaksi ja seksistiseksi lyttäämä Solar Films -elokuva Luokkakokous teki niin sanotusti Turhapurot ja osoittautui kansan suosikiksi. Elokuva teki historiaa ylittämällä ensimmäisenä kotimaisena elokuvana 100 000 katsojan rajan heti avausviikonloppunaan.
Luokkakokous tuli ensi-iltaan keskiviikkona 25.2.2015 ja on saanut eilisiltaan 1.3.2015 mennessä viiden päivän aikana uskomattomat 121 664 katsojaa. Ennakkoesitysten kanssa elokuvalla on koossa 123 393 katsojaa. Lähtöviikonloppuna elokuvaa esitettiin peräti 126 valkokankaalla eri puolilla Suomea.

– Kyseessä on suomalaisen elokuvahistorian kaikkien aikojen paras kotimaisen elokuvan avaustulos, kertoo elokuvan levitysyhtiö Nordisk Filmin myyntipäällikkö Petri Viljanen.
Elokuvan vastaava tuottaja Markus Selin kommentoi elokuvan avausta seuraavasti:
– Jälleen kerran näimme sen, että elokuva, joka saa yhden tähden arviot, saa viiden tähden yleisön. Saimme siis Turhapuron arviot ja Turhapuron yleisön.
– Olemme saaneet viikonlopun aikana viestejä eri puolilta Suomea loppuunmyydyistä näytöksistä ja pitkistä jonoista pientenkin teattereiden ulkopuolella. On mahtavaa kuulla tällaista yksityisten teattereiden omistajien ilosanomaa, hehkuttaa elokuvan tuottaja Jesse Fryckman.
Katso alta JVG:n Luokkakokous-henkinen video Mauton jasso.

Luokkakokous-elokuvaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuvassa esiintyvät lisäksi Pirkka-Pekka Petelius, Taneli Mäkelä, Maria Sid, Satu Silvo, Lauri Tilkanen, Niina Lahtinen, Anna-Maija Tuokko, Helena Vierikko sekä monta muuta suosittua näyttelijää.
Elokuva perustuu tanskalaiseen Klassefesten-elokuvaan (2011) ja se kuvattiin heinä- ja elokuussa 2014 Helsingissä, Turussa ja Naantalissa. Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Jesse Fryckman ja Oskari Huttu ja sen levittää Nordisk Film. Kolmesta kaveruksesta kertova komedia on tarina vanhenemisesta, muutoksista, odotuksista, toiveista ja pettymyksistä. Ennen kaikkea elokuva on ylistys ystävyydelle ja sen merkitykselle.
Elokuvan tiedot
Ohjaus
Taneli Mustonen

Tuottajat

Jesse Fryckman ja Oskari Huttu
Vastaavat tuottajat
Markus Selin ja Jukka Helle
Alkuperäiskäsikirjoitus
Claudia Boderke ja Lars Mering
Sovitettu käsikirjoitus
Taneli Mustonen
Päärooleissa
Aku Hirviniemi – Niklas
Jaajo Linnonmaa – Tuomas
Sami Hedberg – Antti
Muissa rooleissa
Niina Lahtinen
Helena Vierikko
Lotta Kaihua
Lauri Tilkanen
Inka Kallén
Taneli Mäkelä
Pirkka-Pekka Petelius
Maria Sid
Satu Silvo
Santtu Karvonen
Anna-Maija Tuokko
Jenni Kokander
Taneli Mustosen palkittu esikoiselokuva Ella ja kaverit (2012) oli arvostelu- ja yleisömenestys niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Lukuisilla elokuvafestivaaleilla maailmaa kiertänyt koko perheen elokuva sai laajan teatterilevityksen myös Saksassa. Aalto-yliopiston elokuvataiteen osastolta ohjaajaksi valmistunut Mustonen on ohjannut lukuisia lyhytelokuvia ja musiikkivideoita.