Luokkakokous-elokuvan DVD on myynyt platinaa. Platinaraja 60 000 kpl ylittyi alle viikossa.

Ilmiöksi nousseen, jättisuositun Luokkakokous-elokuvan dvd on ylittänyt platinalevyrajan eli 60 000 kappaleen myynnin eilen maanantaina. Dvd julkaistiin 9.9.2015 ja myyntiraja ylittyi näin ollen kuudessa päivässä. Elokuva on julkaistu dvd:n ja Blu-Rayn lisäksi myös digitaalisena tallenteena.
Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous on saanut eiliseen mennessä 505 068 katsojaa teattereissa. Elokuva on toiseksi katsotuin kotimainen elokuva viimeisen 25 vuoden aikana ensi-iltansa saaneista elokuvista Suomessa. Sen päärooleissa näyttelevät Aku Hirviniemi, Sami Hedberg sekä Jaajo Linnonmaa.
Elokuvan tuottaja Jesse Fryckman iloitsee tallenteen suosiosta ja sanoo: ”Dvd ei ole kuollut! Olen erittäin iloinen, että vielä tänäkin päivänä fyysinen dvd tuntuu kiinnostavan yleisöä.”
Luokkakokous tuli ensi-iltaan 25.2.2015. Elokuva ylitti ensimmäisenä kotimaisena elokuvana 100 000 katsojan rajan avausviikonloppunaan, jolloin se sai ensimmäisen viiden päivän aikana 121 664 katsojaa. Katsojamäärä on suomalaisen elokuvahistorian kaikkien aikojen paras kotimaisen elokuvan avaustulos. Toisen ennätyksensä Luokkakokous teki ylittämällä ensimmäisenä kotimaisena elokuvana 150 000 katsojan rajapyykin seitsemässä päivässä, minä aikana se sai 151 520 katsojaa. 300 000 katsojan rajapyykin elokuva ylitti 19 päivässä ja 400 000 katsojan rajan 33 päivässä. 500 000 katsojan rajapyykki ylittyi 20. teatteriviikonloppuna. Luokkakokous on Suomen tämän vuoden katsotuin elokuva.
Luokkakokouksen seitsemän ja viiden päivän kävijäennätykset ovat myös elokuvan levitysyhtiö Nordisk Filmin kaikkien aikojen kävijäennätyksiä sekä ulkomaisten että kotimaisten elokuvien osalta.
Vuosien 1990 – 2015 aikana ensi-iltansa saaneista kotimaisista elokuvista vain kolme on ylittänyt 500 000 katsojan rajan. Kärkisijaa pitää hallussaan Pahat pojat –elokuva, joka keräsi 614 097 katsojaa vuonna 2003. Luokkakokous on sijalla kaksi ja sijalle kolme nousi juuri Mielensäpahoittaja, joka ylitti 500 00 katsojan rajan viime viikolla. Kaikki kyseiset elokuvat ovat Solar Filmsin tuotantoa. Luvut perustuvat levittäjien elokuvateattereilta keräämiin katsojamääriin.
Elokuva perustuu tanskalaiseen Klassefesten-elokuvaan (2011) ja se kuvattiin heinä- ja elokuussa 2014 Helsingissä, Turussa ja Naantalissa. Solar Filmsin elokuvan ovat tuottaneet Jesse Fryckman ja Oskari Huttu ja sen levittää Nordisk Film. Kolmesta kaveruksesta kertova komedia on tarina vanhenemisesta, muutoksista, odotuksista, toiveista ja pettymyksistä. Ennen kaikkea elokuva on ylistys ystävyydelle ja sen merkitykselle.
Graafikko: Emmi Gröhn

Ohjaus
Taneli Mustonen

Tuottajat

Jesse Fryckman ja Oskari Huttu
Vastaavat tuottajat
Markus Selin ja Jukka Helle
Alkuperäiskäsikirjoitus
Claudia Boderke ja Lars Mering
Sovitettu käsikirjoitus
Taneli Mustonen
Päärooleissa
Aku Hirviniemi – Niklas
Jaajo Linnonmaa – Tuomas
Sami Hedberg – Antti
Muissa rooleissa
Niina Lahtinen
Helena Vierikko
Lotta Kaihua
Lauri Tilkanen
Inka Kallén
Taneli Mäkelä
Pirkka-Pekka Petelius
Maria Sid
Satu Silvo
Santtu Karvonen
Anna-Maija Tuokko
Jenni Kokander