Subin maaliskuun leffat tarjovat niin kotimaista laatudraamaa kuin ulkomaisia herkkupalojakin. Tv-ensi-iltansa saavat muun muassa Finlandia-palkittuun romaaniin perustuva Puhdistus sekä Oscar ja Golden Globe -palkittu, George Clooneyn tähdittämä The Descendants.
Antti J. Jokisen ohjaama, viidellä Jussi-patsaalla palkittu Puhdistus (2012) nähdään Subilla tv-ensi-illassa keskiviikkona 4. maaliskuuta kello 21.00. Elokuva perustuu Sofi Oksasen Finlandia-palkittuun romaaniin. Tarinan keskiössä on kaksi naista: Aliide, joka asuu juuri itsenäistyneen Viron maaseudulla sekä Aliiden pihaan eksynyt Zara, Venäjän mafiaa paennut nainen. Seksiorjaksi pakotettu Zara palauttaa mieliin Aliiden kipeät muistot menneestä. Puhdistus valittiin ilmestymisvuonnaan Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Elokuvan päärooleissa nähdään Laura Birn, Krista Kosonen, Peter Franzén, Tommi Korpela ja Amanda Pilke.
Maaliskuun muut tv-ensi-illat
Tim pääsee näyttämään vakuutusmyyjän kyntensä alan konferenssiinKickoff (Cedar Rapids, 2011) on lauantaina 7.3. esitettävä komedia ujosta ja naiivista vakuutusmyyjästä Tim Lippestä (Ed Helms, mm. Kauhea kankkunen), joka pääsee edustamaan yhtiötään alan konferenssiin Cedar Rapids -nimiseen kaupunkiin. Tapahtumapaikalla hän tutustuu kolmeen vakuutuskonkariin, joiden kanssa matkasta tulee hieman erilainen kuin Tim oli suunnitellut. Ed Helmsin lisäksi elokuvassa nähdään lukuisista elokuvista tuttu John C. Reilly (mm. Boogie Nights, Gangs of New York), Anne Heche (mm. tv-sarja Teoria miehistä, Kuusi päivää, seitsemän yötä) sekä Isiah Whitlock Jr. (mm. tv-sarja Langalla)
Näille naisille ei kannata ryttyillä, tai tulee päin näköäSucker Punch (2011) on toimintaa ja fantasiaa yhdistelevä elokuva nuoresta naisesta, Babydollista (Emily Browning (mm. Lemony Snicketin surkeiden sattumuksien sarja) joka joutuu isäpuolensa passittamana mielisairaalaan. Babydollin on löydettävä pakokeino, ennen kuin hänet viedään lobotomiaan. Elokuvan on ohjannut Zack Snyder (mm. Watchmen). Sucker Punch nähdään Subilla sunnuntaina 14. maaliskuuta.
George Clooney palkittiin roolistaan Golden Globe -palkinnollaMaanantaina 16.3. nähtävä The Descendants on ohjaaja Alexander Paynen (mm. Sideways, About Schmidt) vuonna 2011 ilmestynyt draama Matt Kingistä (George Clooney), joka on jäänyt kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi vaimo Elizabethin vaivuttua koomaan veneonnettomuuden jälkeen. Aiemmin lastensa kasvatushommissa lähinnä statistin roolissa ollut Matt joutuu etsimään elämälleen nyt uuden suunnan. The Descendants palkittiin Oscar-palkinnolla parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Lisäksi se sai muun muassa kaksi Golden Globe -palkintoa: parhaan draamaelokuvan ja parhaan miespääosan pystit.
RB.7206Stone (2010) on trilleri tuomitusta tuhopolttaja Stonesta (Edward Norton, mm. Birdman, Fight Club), joka yrittää päästä vapauteen viettelevän vaimonsa Lucettan (Milla Jovovich, mm. The Fifth Element – Puuttuva tekijä, Resident Evil) avulla. Pitkän linjan näyttelijä Robert De Niro on Stonen ja vapauden välissä oleva eläköityvä ehdonalaisvalvoja. Stone nähdään Subilla maanantaina 23.3.
Clive Owen haluaa napata IRA:n jäseniäColette (Andrea Riseborough, mm. Oblivion, Happy-Go-Lucky) jää kiinni Lontoossa yrittäessään jättää pommin metroasemalle. Naista uhkaa 25 vuoden vankeus, ellei hän suostu kääntymään IRA:n toiminnassa vahvasti mukana olevaa perhettään vastaan ja kertomaan järjestön seuraavasta iskusta. Lauantaina 28.3. nähtävän Shadow Dancer -jännärin (2012) päärooleissa nähdään Riseboroughin lisäksi Clive Owen (mm. Ihmisen pojat, Sin City) ja Gillian Andersson (mm. tv-sarjat Salaiset kansiot, Uhka, Hannibal).
Tom Hanksin näyttelemän isän jäämistöstä löytyy salaperäinen avain, johon poika Oskar etsii lukkoa.Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (Extremely Loud & Incredibly Close, 2011) on Jonathan Safran Foerin samannimiseen romaaniin perustuva draama, jossa käsitellään New Yorkin syyskuun 11. päivän terrori-iskuja lapsen näkökulmasta. Maanantaina 30.3. nähtävä elokuva oli ehdolla parhaan elokuvan ja parhaan miessivuosan Oscarin saajaksi. Elokuvan rooleissa nähdään muun muassa Tom Hanks, Sandra Bullock, Thomas Horn, Max von Sydow, Viola Davis ja John Goodman.