Lauri Tähkä on lähtöisin Teuvalta ja Juha Tapio Ylistarosta. Ei siis ihme, että herrojen historiallinen yhteiskeikka veti tuvan täpötäyteen Seinäjoen Rytmikorjaamolla maaliskuun alussa.
Tähkä ja Tapio kuuluvat Suomen suosituimpiin artisteihin, mutta erityisen rakkaita he ovat nimenomaan Pohjanmaalla. Keikka myytiin loppuun päivässä, joka ei Seinäjoella ole kovin yleistä. Yleisö otti äijäenergian avosylin vastaan laulaen, taputtaen ja huutaen.
– Justihin tämän kappaleen takia minä tänne tulin, tunnusti nuori mies maakuntalehti Ilkan toimittajalle Tähkän encorena esittämän Pauhaavan sydämen alkaessa.
Tähkä innostui keikalla tuttuun tyyliin lennättämään takit ja paidat jo kolmannen kappaleen kohdalla. Flyygelikin koki kovia Tähkän lavashown jaloissa.
Juha Tapion esiintyminen oli hillitympää, mutta sitäkin syvällisempää. Emma-palkinnon viime vuoden parhaasta levystä (Lapislatsulia) saanut Tapio villitsi yleisön heti alkumetreillä kertomalla levy-yhtiönsä kanssa käydystä tiukasta keskustelusta. Seinäjoen keikka oli nimittäin buukattu samaan aikaan, kuin hänen olisi pitänyt olla vastaanottamassa palkintoa.
– Sanoin, että minulla on paljon tärkeämpää tekemistä Seinäjoella, Tapio huudatti loppuunmyytyä Rytmikorjaamoa.
Kuva: Ilkka / Tomi Kosonen