Lukuisat maailmantähdet juhlivat sunnuntai-iltana MTV:n European Music Awards (EMA) -palkintogaalassa Rotterdamin Ahoy-areenalla.
Justin Bieber nousi suurimmaksi voittajaksi kolmella EMA-pystillään. Parhaan suomalaisesiintyjän (Best Finnish Act) tittelin voitti fanien äänestyksen perusteella popsensaatio Antti Tuisku. Myös ruotsalainen poptähti Zara Larsson menestyi gaalassa ja kahmi kaksi kansainvälistä palkintoa paras uusi tulokas (Best New)- sekä Worldwide Act -kategorioissa.
-kappaleellaan. Kyseisestä palkinnosta Antti Tuiskun kanssa kisasivat Vesala ”Älä droppaa mun tunnelmaa” -singlellään, Teflon Brothersien ”Lähiöunelmii” sekä Evelinan ”Honey” ja Nikke Ankaran ”Värifilmi”. Antti Tuisku oli ehdolla myös viime vuonna, mutta vuoden 2015 parhaan suomalaisesiintyjän palkinnon vei tuolloin rap-duo JVG.

MTV:n EMA -gaala alkoi näyttävästi, kun Bebe Rexha saapui katon läpi juontamaan kansainvälistä musiikkijuhlaa. Bruno Mars esitti ensi kertaa maailmanlaajuisesti livenä uuden, lokakuussa julkaistun ”24K Magic” -singlensä ja sai tanssiliikkeillään lavan säihkymään.
mtv-ema-2016
Justin Bieber kahmi gaalassa eniten palkintoja. Hän voitti paras kanadalaisesiintyjä (Best Canadian Act) ja parhaimmat fanit (Biggest Fans) -palkinnot sekä paras kappale (Best Song) -kategorian ”Sorry”-hitillään.
Ruotsalainen Zara Larsson kahmi jopa kaksi palkintoa
”Lush Life” ja ”Never Forget You” -hiteistään tunnettu ruotsalainen popstara Zara Larsson kahmi EMA-gaalassa jopa kaksi pystiä voittaen sekä paras uusi tulokas (Best New)- että Worldwide Act -kategoriat. Worldwide Act -kategorian muita palkittuja ovat Shawn Mendes (Kanada), Maluma (Kolumbia), Wizkid (Nigeria), GOT7 (Korea) sekä Troye Sivan (Australia).
Parhaan tanskalaisesiintyjän (Best Danish Act) tittelin vei Benjamin, ja parhaaksi norjalaisesiintyjäksi (Best Norwegian Act) äänestettiin Alan Walker.
Gaalan näyttävimpiä hetkiä olivat, kun Lukas Graham esitti koskettavan ”7 Years” -balladinsa ja OneRepublic ”Let’s Hurt Tonight”hittinsä, jonka aikana lavaa huuhtoivat katosta sataneet vesipisarat.
MTV muutti tämänvuotiset EMA -pystit väreiltään violeteiksi edesmenneen poptähden Princen muistoa kunnioittaakseen. Merkittävän globaali ikoni -palkinnon voittanut punkrock-yhtye Green Day päätti show’n näyttävästi esittämällä ”American Idiot” -hittinsä vain päiviä ennen Yhdysvaltojen presidentinvaaleja.
Vuoden 2016 MTV EMA -voittajat:
PARAS KAPPALE (BEST SONG)
Justin Bieber – Sorry
PARAS VIDEO (BEST VIDEO)
The Weeknd ft. Daft Punk – Starboy
PARAS NAISARTISTI (BEST FEMALE)
Lady Gaga
PARAS MIESARTISTI (BEST MALE)
Shawn Mendes
PARAS LIVE (BEST LIVE)
Twenty One Pilots
PARAS UUSI TULOKAS (BEST NEW)
Zara Larsson
PARAS POP (BEST POP)
Fifth Harmony
PARAS ROCK (BEST ROCK)
Coldplay
PARAS ALTERNATIVE (BEST ALTERNATIVE)
Twenty One Pilots
PARAS HIP HOP (BEST HIP HOP)
Drake
PARAS ELEKTRONINEN (BEST ELECTRONIC)
Martin Garrix
PARAS LÄPIMURRON TEHNYT ARTISTI (BEST PUSH)
DNCE
PARHAIMMAT FANIT (BIGGEST FANS)
Justin Bieber
BEST LOOK SPONSORED BY LISTERINE
Lady Gaga
PARAS ESITYS KANSAINVÄLISILLÄ LAVOILLA (BEST WORLD STAGE)
Martin Garrix – Isle of MTV, Malta (2015)
GLOBAALI IKONI (GLOBAL ICON)
Green Day
WORLDWIDE ACT
Troye Sivan – Australia
Shawn Mendes – Kanada
Maluma – Kolumbia
GOT7 – Korea
Wizkid – Nigeria
Zara Larsson – Ruotsi