Hittisingle ”SOS” ft. Aloe Blacc on suomalaisten radioiden soitetuin kappale

Ruotsalaisen säveltäjän ja tuottajan Aviciin (Tim Bergling) viimeinen albumi julkaistiin torstaina 6. kesäkuuta. TIM-albumi nousi heti julkaisuviikon jälkeen Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Albumin ensimmäinen single ”SOS” ft. Aloe Blacc nousi myös perjantaina suomalaisten radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi syrjäyttäen Lauri Tähkän ”Palavaa vettä” -singlen.

”SOS”-kappale on striimannut maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kertaa eri suoratoistopalveluissa. Suomessa se on saavuttanut platinarajan.

TIM-albumin seuraava single on ”Heaven”, jonka Avicii on tehnyt yhdessä Coldplay-yhtyeen Chris Martinin kanssa. Martini laulaa kappaleen, jonka sanoissa on joidenkin fanien mielestä pahaenteinen viesti:

”Luulen että kuolin juuri

Ja menin taivaaseen”

Kuuntele kappale alta.

TIM-albumin tuotot ohjataan artistin vanhempien perustamalle Tim Bergling Foundationille. Säätiö keskittyy mielenterveysongelmien hoitoon sekä itsemurhien ehkäisyyn.