Yhdysvaltalainen viihdesivusto TMZ kertoi Madonnan suututtaneen yleisön viikonloppuna. Sivusto väitti Madonnan aloittaneen Louisvillen konsertin kolme tuntia myöhässä, sekä esiintyneen humalassa ja pilkanneen yleisöä.
Laulaja ei näitä uutisia sulattanut, vaan kertoi asiaan oman kantansa sosiaalisessa mediassa.
– Ihmisille, jotka haluavat uskoa kaiken lukemansa, kerron etten ikinä juo ja esiinny. Esitykseni on kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia laulua ja tanssia tauotta, Madonna kertoi Instagramin kuvapäivityksen yhteydessä.
Lisäksi 57-vuotias artisti selitti, että yleisöä närkästyttäneessä kohdassa oli kyse stand up –komiikasta.