Rocklegenda Queenin ja popin supertähti Adam Lambertin yhteistyö keikkalavoilla ympäri maailman on ollut yksi viime vuosien suurimmista menestystarinoista.
Queen + Adam Lambert suuntaa tänä vuonna uuden show’n kera maailmankiertueelle, ja saapuu konsertoimaan myös Helsingin Hartwall Arenalle 19. marraskuuta näyttävän uuden lavatuotannon ja yllätyksiä sisältävän settilistan kera. Konsertin lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 26. huhtikuuta Ticketmasterissa.
Queen ja Adam Lambert esiintyvät Suomessa viimeksi viime kesänä ulkoilmakonsertissa Kaisaniemen puistossa, joten marraskuun konsertti on kokoonpanon ensimmäinen areenakeikka Suomessa. Vuoden 2017 kiertueella yhtye tarjoilee kokonaan uuden show’n ja upean tuotannon, jota ovat olleet suunnittelemassa alan kiinnostavimmat luovat lahjakkuudet. Ohjelmistossa otetaan huomioon Queenin vuonna 1977 julkaistun menestysalbumi News Of The Worldin 40-vuotisjuhlavuosi. Levyn kuolemattomiin hitteihin lukeutuvat ”We Will Rock You” ja ”We Are The Champions”.
– Vuoden 2017 kiertue tulee näyttämään täysin erilaiselta kuin edellinen. Suunnitelmissamme on tehdä juttuja, joita emme ole joko tehneet aiemmin tai emme ole tehneet pitkään aikaan, Queenin rumpali ja perustajajäsen Roger Taylor kuvailee.

Kitaristi Brian May vahvistaa Queenin 2017 keikkojen olevan musiikillisesti aikaisempaakin kunnianhimoisempia.
– Yleisö tietää hitit, joten sitä täytyy palvella, mutta voimme laittaa mukaan juttuja, joita ihmiset eivät tiedä odottaa. Adamissa on niin monia ulottuvuuksia, joka tietysti sopii musiikkiimme, May sanoo.
Adam Lambert syventyy mielellään yhtyeen klassikkorepertuaariin.
– Ihmisten on hyvä tietää, että jos he kävivät keikoilla muutama vuosi sitten, on ilmiselvää että soitamme isoja, kaikkien rakastamia Queen-hittejä, mutta ajattelimme että haastaa itseämme hieman. Uudistaa visuaalista puolta, uudistaa kiertuetekniikkaa, tehdä jonkin verran muutoksia settilistaan. Tulemme varmastikin nappaamaan settilistaan muutamia Queen-kappaleita, joita emme ole soittaneet aiemmin, ja olen todella innoissani siitä, Lambert sanoo.
Queen + Adam Lambertin vuoden 2017 kiertuetta on ollut suunnittelemassa kansainväliset huippuosaajat. Designista ja tuotannosta vastaa Entertainment Architects Stufish Productionsin Ric Lipson, jonka aikaisempiin työnäytteisiin lukeutuu mm. Pink Floydin, Rolling Stonesin ja U2:n kaltaisten esiintyjien kiertueita sekä vuoden 2008 Pekingin Olympialaisten päättäjäisseremonia. Valosuunnittelusta vastaa Rob Sinclair, ja show’ssa käytetäänkin yli 300 liikkuvaa valaisinta. Sinclair on aiemmin tehnyt valosuunnittelua mm. Adelen, Peter Gabrielin ja Kylie Minoguen kiertueille. Produktion huikeat laser-elementit ovat ER Productionsin kädenjälkeä, joka sai mainetta Lontoon 2012 Olympialaisten avajais- ja päättäjäisseremonioiden johdosta. Kiertueella Queen + Adam Lambertin riveissä soittavat myös Spike Edney (koskettimet), Neil Fairclough (basso) ja Tyler Warren (perkussiot).
Queenin ja Adam Lambertin menestyksekäs yhteistyö käynnistyi American Idolin finaalista vuonna 2009, ja sittemmin he ovat tehneet lähes 100 show’ta ympäri maailmaa. Viime vuosiin mahtuu lukuisia loppuunmyytyjä areenakeikkoja, jättimäisiä festivaaleja sekä arvostettuja palkintoja. Ennen loppusyksyn Euroopan kiertuettaan Queen + Adam Lambert tekee 25 konserttia käsittävän Pohjois-Amerikan kesäkiertueen.
Konsertti
Queen + Adam Lambert (UK/US)
Su 19.11.2017 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30
Liput
Myyntiin ke 26.4.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 90 / 95 / 100 / 110 euroa Ticketmasterista
Sekä Queenin että Adam Lambertin faniklubilaisten ennakkomyynti alkaa to 20.4. klo 10.
Konsertilla on myös oma Facebook-sivu.