VOITA OSASI 200 000 EUROSTA!

Suomalainen pitkän linjan DJ ja musiikkituottaja Herman (Hermanni Kovalainen) on solminut maailmanlaajuisen levytyssopimuksen hollantilaisen elektroniseen musiikkiin erikoistuneen levy-yhtiön Armadan kanssa. Armin Van Buurenin luotsaama Armada on valittu viitenä vuotena peräkkäin maailman parhaaksi elektronisen musiikin levy-yhtiöksi.
Armadan edustaja Amsterdamissa, Onno van Kemenade, A&R Manager, on innoissaan yhteistyöstä.
– Olemme erittäin ylpeitä ja innoissamme siitä, että pääsemme julkaisemaan Hermanin musiikkia Armada-levymerkillä. Uskon, että Herman on onnistunut luomaan jotain erityistä ja näen tämän potentiaalisena alkuna jollekin suurelle. Yhteistyö on ollut nautinnollista ja toivon, että saamme jatkaa sitä myös pitkään tulevaisuudessa.
Herman aloitti musiikkiuransa vuosituhannen vaihteessa hiphop-DJ:nä. Sen jälkeen miehelle on kertynyt satoja live-esiintymisiä ja yli 10 vuoden vankka kokemus musiikkialalta. Hermanin uraan ovat vaikuttaneet olennaisesti mm. rap-artistit Paleface ja Redrama, jotka esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä Hermanin (tuolloin DJ Mobster) paljon positiivista huomiota ja radiosoittoa saaneella debyyttisinglellä ”Still In Charge”.
Paleface eli Karri Miettinen kuvailee pitkäaikaista kollegaansa seuraavasti:
– Hermanni on ollut alusta asti teknisesti ylivoimainen DJ, jolla on myös laajempaa tyylitajua. Paitsi että hemmo miksaa musaa saumattomasti, hän ymmärtää ennen kaikkea miten rokataan livenä lavalla. Tuottajana Hermanni osaa ohjelmoida kerrostalon kokoista biittiä, mutta omaa selkeästi myös vahvan pop-korvan. Miehen tuotannoissa moderni stadion-saundi kohtaa biisinkirjoittamisen perinteen.
Herman on vuosien varrella tuottanut ja säveltänyt musiikkia monille suomalaisille albumeille, kuten Anna Abreu (Rush, kultaa) ja Robin (Boom Kah, tuplaplatinaa). Hän oli myös mukana tuottamassa J. Karjalaisen Suomen albumilistan kärkeen noussutta Nyt Kolisee -remix albumia, sekä vasta kultaa myynyttä Ilarin ”Kapteeni Käskee” -singleä.
Suomen lisäksi Hermanin tuottamaa musiikkia on julkaisu Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa. Yhtenä tähänastisena henkilökohtaisena kohokohtanaan Herman pitää yhteistyötä ruotsalaisen, 21-kertaisen Yhdysvaltojen listaykkösen, Max Martinin kanssa.
Tänä vuonna Herman siirtyi Armadalle tavoittelemaan kansainvälistä menestystä, raivaamaan tietä suomalaiselle musiikille maailmalla ja luomaan samalla mahdollisuuksia myös muille suomalaisille musiikintekijöille.
Armadan levytyssopimuksesta Herman sanoo seuraavaa:
– On hienoa päästä tekemään yhteistyötä näin kokeneen ja kansainvälisesti ansioituneen levy-yhtiön kanssa. On myös ollut ilo aistia heidän aito innostus ja usko musiikkiini ja odotankin malttamattomana, että pääsen jakamaan musiikkiani koko maailman kuultavaksi.
Hermanin tämän viikon perjantaina 26.2. julkaistava single yhdistelee orgaanista ja urbaania äänimaailmaa elektroniseen tanssimusiikkiin. Biisin virallinen musiikkivideo julkaistaan samana päivänä. Voit katsoa videon trailerin Hermanin Facebook-sivuilta.