Musiikkipalvelu Spotify on julkistanut listat Suomen kuunnelluimmista artisteista, kappaleista ja albumeista.
Kuuntelumääriä tarkasteltiin 1.1.-22.11.2015 välisenä aikana. Tänä ajanjaksona kunnelluimpien kappaleiden listan ykköseksi nousi Major Lazerin ”Lean On.” Soitetuin kotimainen kappale oli listan viidenneksi sijoittunut Teflon Brothersin ja Ilari Sahamiehen ”Pämppää”.
TEFLON BROTHERS Pämppää (feat. Sahamies)
Teflon Brothers on lyhyessä ajassa noussut samaan sarjaan muiden kotimaisten kärkinimien kanssa, kuten Robin, JVG ja Antti Tuisku.
”Pämppää” rikkoi platinarajan kymmenessä viikossa ja kappale pysyi Spotifyn listaykkösenä lähes kahdeksan viikkoa.
Biisille tehtyä humoristista alla näkyvää videota on katsottu 4,4 miljoonaa kertaa YouTubessa. ”Pämppää” valittiin myös Voicen kesähittiäänestyksessä vuoden 2015 viralliseksi kesähitiksi ja se sai äänestyksessä yli 50 prosenttia annetuista äänistä.

Huhtikuussa julkaistulla kappaleella on mukana pokeritähti Ilari Sahamies. Biisi on Ilarin ensimmäinen koskaan julkaisema kappale.
– Onhan tää hienoa, että mun ensimmäinen single on streamannut lähes tuplaplatinaa ja on nyt vielä Suomen streamatuin kotimainen biisi. Kyllä tää odotukset ylitti. Hienoa, että jengi on tykännyt, kiittelee Sahamies.
– Pämppää-biisin menestys on yllättänyt myös muun yhtyeen, vaikka aika isoa siitä odotettiinkin. Jotenkin epätodellinen fiilis, kun biisi soi useita kertoja illassa, missä ravintolassa sitä sattuukin olemaan. Mutta tuli ainakin taas todistettua, että suomalaisilla ei rakkaita juomalauluja ole koskaan liikaa ja että simppeli rallatus toimii paremmin kuin yli-cooli hämyily, kommentoi Teflon Brothersin Pyhimys.
– Valtio ei kyllä varmaan ole tästä fiiliksissä, Teflon Brothers kiihdytti kuitenkin tällä biisillä Tallinnan viinarallin ihan uusiin sfääreihin, nauraa Teflon Brothersin Voli.
Vuoden soitetuimman kappaleen haltijat eivät kuitenkaan yltäneet soitetuimpien artistien top 5 -listalle, jonka vei nimiinsä jo kolmatta vuotta peräkkäin Cheek. Cheekin syksyisen Alpha Omega -levynjulkaisun jälkeen kaikki Suomen top 10 -kappaleet olivat tältä levyltä, mutta koko vuoden top 5 -kappalelistalle Cheek ei ehtinyt.

Top 5 soitetuinta kappaletta Suomessa vuonna 2015:

1. Major Lazer – Lean On (feat. MØ & DJ Snake)
2. Ellie Goulding – Love Me Like You Do – From “Fifty Shades Of Grey”
3. Tungevaag & Raaban – Samsara
4. Lost Frequencies – Are You with Me – Radio Edit
5. Teflon Brothers – Pämppää

Top 5 soitetuimmat suomalaiset artistit Suomessa vuonna 2015

1. Cheek
2. JVG
3. Haloo Helsinki!
4. Robin
5. Antti Tuisku

Top 5 maailmanlaajuisesti suosituinta artistia vuonna 2015

1. Drake
2. Ed Sheeran
3. The Weeknd
4. Maroon 5
5. Kanye West