Konserttien solisteina toimivat Paula Koivuniemi, Jenni Vartiainen, Pentti Hietanen sekä Juha Hostikka (Dallapé –orkesteri)
Suomalaisen tangon ja iskelmämusiikin mestarisäveltäjänä tunnetun Toivo Kärjen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään kaksi konserttia; vappuaattona 30.4. Helsingin Finlandia-talolla ja 2.5. Tampere-talossa.
toivo kärki 100v
Juhlakonserteissa kuullaan ikimuistoisia Toivo Kärjen sävellyksiä huippuartistien tulkitsemina. Konsertin kapellimestarina toimii Antti Rissanen ja orkesterina Paula Koivuniemen yhtye vahvistettuna jousikokoonpanolla.
Toivo Kärki (1915 – 1992) oli oman aikansa menestynein suomalainen iskelmäsäveltäjä. Alunperin idea juhlakonserteista tuli Paula Koivuniemeltä, joka halusi näin muistaa Toivo Kärjen elämäntyötä. Paula tapasi Toivon ensimmäisen kerran vuonna 1965 ja seuraavana vuonna Paula solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa. Kärki valitsi Paulalle tämän ensimmäisen levytyksen, kappaleen Perhonen. Paula kuvailee Kärkeä isähahmoksi, joka piti hyvää huolta laulajistaan.
TOIVO KÄRKI – 100 VUOTISJUHLAKONSERTIT
30.4.2015 Helsinki, Finlandia-talo klo 19.00
Liput toimituskuluineen alk. 46,50 € Lippupalvelusta
2.5.2015 Tampere, Tamperetalo (Iso sali) klo 19.00
Liput toimituskuluineen alk. 46,50 € Lippupisteestä ja Tampere-talon Lipputoimistosta (puh. 0600 94500 (1,40 €/min.+pvm)
Konserttien kesto n. 2,5h sis. väliajan.