Italialainen professori ja kirurgi Sergio Canavero (kuvassa) sekä kiinalainen tohtori Xiaoping Ren sanovat tehneensä maailman ensimmäisen onnistuneen päänsiirron ihmiselle.
Vuosi sitten kaksikon johtama ryhmä suoritti pään siirron apinalle, joka selvisi leikkauksesta hengissä. Sitä ennen he sanovat tehneensä onnistuneita pään siirtoja hiirille ja rotille.
Nyt ensimmäisessä ihmiselle suoritetussa pään siirtoleikkauksessa käytettiin kahta ruumista. Leikkauksesta tulee väistämättä mieleen Mary Shelleyn ”Frankenstein”, jossa tohtori Frankenstein kursi kasaan ihmisten ruumiinosia ja herätti sitten luomansa olennon henkiin.
Professori Canaveron johtama leikkaus ei ollut aivan yhtä pitkälle viety kuin Frankensteinin, mutta kauas siitä ei jääty. Canaveron mukaan ruumiille tehty leikkaus onnistui, sillä kaikki tarvittavat hermot, selkäranka sekä verisuonet pään ja vartalon välillä saatiin yhdistettyä onnistuneesti. Canavero julistikin leikkauksen jälkeen, että sen onnistuminen todistaa pään siirron olevan mahdollista ja jopa ”vääjäämätöntä” hyvin pian myös eläville ihmisille.
Luonnollisesti elävän ihmisen pään siirtäminen vartalosta toiseen luo leikkauksen vaativuuden lisäksi valtavan määrän esteettisiä sekä hylkimiseen liittyviä ongelmia. Canavero ei kuitenkaan ole huolissaan eettisistä ongelmista, minkä vuoksi hän järjesti leikkauksen juuri Kiinassa, jossa etiikka on huomattavasti väljempää kuin länsimaissa.
Seuraavaksi Canavero suunnittelee vaihtavansa kahden aivokuolleen potilaan päät ennen siirtymistä tiedostaviin ihmisiin.
Elävän ihmisen päänsiirto-operaation Canavero arvioi maksavan jopa 100 miljoonaa dollaria, eli noin 85 miljoonaa euroa, ja siihen tulee osallistumaan tusinoittain kirurgeja sekä muita asiantuntijoita.
Kuten arvata saataa, Canaverolla riittää epäilijöitä. Yksi heistä, neurotieteen tohtori Dean Burnett, muistuttaa, että apinan pään siirron lopputulos ei ollut oikeasti tiedostava olento. Canavero aikoo kritiikistä huolimatta edetä suunnitelmissaan.
Lähteet: Fortune, USA Today
Kuva: Facebook / OOOM AGENCY / Roland Unger