Ei ole väliä juotko tänä vappuna alkoholia ensimmäistä kertaa vai oletko jo dokailun veteraani, voit silti saada todella kaamean kankkusen.

Krapula tietenkin helpottaa ajallaan, mutta jokainen on takuuvarmasti miettinyt, miten tuota aikaa voisi lyhentää. Keinoja on, aivan tieteellisesti todistettujakin. Tähän artikkeliin on koottu juuri näitä krapulan parannuskeinoja.

Meillä kaikilla on varmasti omat pikku konstimme krapulan helpottamiseen, mutta alla olevat keinot on tieteellisesti todistettu toimiviksi.

Päärynät ja päärynämehu

Aivan oikein. Et tainnut arvata, että päärynä ja päärynämehu löytyisivät tältä listalta. Erään tutkimuksen mukaan päärynän syöminen tai päärynämehun juominen ryyppyillan jälkeen voi todellakin estää krapulan tulemisen jopa kokonaan.

Parsa

Tutkijat ovat huomanneet, että parsa on oiva lähde saada alkoholin hajoamista nopeuttavia aminohappoja. Yleensä krapulassa tekee mieli roskaruokaa, mutta parsa on huomattavasti parempi vaihtoehto!

Liikunta

Tämä on varmasti monille vihoviimeinen asia, jota tekisi mieli tehdä krapulassa. Tutkimusten mukaan sinun ei suinkaan tarvitse lähteä juoksemaan maratonia, mutta hiottavan liikunnan harrastaminen vähintään 150 minuutin ajan vaikuttaa positiivisesti yleiseen terveydentilaasi.

Inkivääri

Inkiväärissä on paljon magnesiumia ja sinkkiä, joiden on todistettu vähentävän vatsakipua. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Perunamuusi

Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta erään tutkimuksen mukaan kaksi lusikallista perunamuusia ennen ryyppyiltaa auttaa seuraavaa aamuasi. Tämä johtuu siitä, että rasva auttaa kehoa sulattamaan juomia hitaammin, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, ettet tule humalaan niin nopeasti.
Tulokset ovat tietenkin yksilöllisiä, mutta näiden keinojen pitäisi tutkimusten mukaan oikeasti toimia. Ainakin ne ovat erittäin helposti kokeiltavilta, joten siitä vaan testaamaan!

Lähteet: Medical Daily, Huffington Post, British Journal of Sports Medicine, Journal of Food Science

Kuva: Pixabay