Mies katkoi välit perheeseen ja sukulaisiin, koska raivostuu syömisen äänistä

Kalifornialainen Derrol Murphy, 41, kärsii misofoniasta eli ääniyliherkkyydestä.

Misofonia on neurofysiologinen tila, jossa aivot ovat herkistyneet tietyille matalille ja toistuville arkipäiväisille äänille, kuten syöminen, maiskutus, hörppiminen ja rouskutus, haukottelu sekä toisen ihmisen hengitysäänet. Kyseiset äänet saavat misofoniasta kärsivän ihmisen yleensä ns. taistele tai pakene -tilaan. Murphyn ne saavat raivostumaan silmittömästi.

Mies kertoo Mirrorille, ettei ole ollut tekemisissä vuosikausiin monien sukulaisten eikä perheenjäsenten kanssa, koska ei voi sietää heidän pureskelunsa ääniä. Hän sanoo aina raivostuneensa silmittömästi, kun on kuullut esimerkiksi pureskelua tai rykimistä.

San Diegossa asuva Murphy on myös jättänyt deittejään äänekkään pureskelun takia ja melkein pahoinpidellyt työkavereitaan kynän naksuttelun takia. Nykyisen puolisonsa kanssa hänellä on sopimus varoituksesta ennen kohtauksen alkamista, jotta kumppani ehtii lopettaa äänen tekemisen tai poistua paikalta.

11 vuotta sitten Murphy googlasi oireitaan ja ymmärsi kärsivänsä misofoniasta. Sittemmin hän on oppinut elämään sairautensa kanssa. Hän haluaa jakaa tietoutta misofoniasta ihmisille, jotta he ymmärtäisivät paremmin siitä kärsivän irrationaaliselta vaikuttavaa käytöstä varsinkin sosiaalisissa tilanteissa.

Taistelulajeja harrastava Murphy on oppinut lievittämään oireitaan mm. kuulokkeiden, television ja musiikin avulla. Hän käyttääkin kuulokkeita joka päivä vähintään kolmen tunnin ajan.

Syitä misofonian puhkeamiselle ei tiedetä. Sairaudelle ei ole varsinaista hoitokeinoa, mutta sen oireita pyritään lievittämään esimerkiksi terapian ja siedätyshoidon avulla.

Lähde: Mirror

Kuvat: Facebook / Derrol Murphy

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!