Mikko kertoo hyvinvointisivuston jutussa yrittäneensä laihduttaa monen monituista kertaa siinä onnistumatta. Hän oli pitänyt veden juontia itsestäänselvänä juttuna laihduttamisessa, jopa niin itsestäänselvänä, ettei sitä nyt miehinen mies viitsinyt lipittää. Kai sitä nyt muutenkin laihtuisi.
Mikko oli tässä väärässä, hyvin väärässä. Joskus itsestäänselvyydet tajuaa tiedon tasolla, mutta ei siirrä niitä käytäntöön. Niin Mikollakin oli asianlaita.
-Totta kai tiedän että vettä pitäisi juoda, mutta enhän minä juonut. Tuntui jopa siltä että vieläkö tähän ruhoon pitää laittaa lisää nestettä, kun ennestäänkin on kiloja turvotteluun asti, Mikko kertoo Terveyden Asialla -sivustolle.
Tulosta onkin tullut ja Mikko kantaa nyt vesipulloa mukanaan. Hän sanoo:
-Ällistyin jo ihan ensimmäisinä päivinä miten vedenjuonti minua täytti. Koska olen laskenut ruokailuni ja kalorit aloin pian tajuta että hemmetti soikoon, tämähän todella toimii. Olin pitänyt vesipullon kantelemista ihan ”akkojen hommana”.
On kuitenkin olemassa tietty kikka miten vedenjuonti nimenomaan auttaa laihdutuksessa, tai toimii sen ”renkinä”. Lue Mikon oivallus TÄÄLTÄ.