VOITA 5000 EURON ROKKISTARA-PAKETTI

Tietyt ruokalajit eivät sovi hyvin yhteen alkoholin kanssa. Siksi niiden syömistä tulee välttää ennen juhlimaan lähtöä. Alla olevia ruokia ei kannata syödä ennen bileiltaa.
Suolaiset naposteltavat
Alkoholi kuivattaa kehoa. Kuten myös popcornin ja sipsien tapaiset suolaiset ruoat. Sen sijaan kannattaa syödä jotain vettä sisältävää, kuten kurkkuja tai vesimeloneja.
Salaatti
Vaikka salaatti on terveellistä, se ei kuitenkaan ole kovinkaan täyttävää. Siksi salaatin syöminen ennen biletystä on kuin lähtisit tyhjällä vatsalla baariin. Salaatin joukkoon kannattaa lisätä jotain. Esimerkiksi kanaa.
Sushi
Ensinnäkään raaka kala ja vodkapaukku eivät kuulosta kovinkaan loistavalta yhdistelmältä. Lisäksi sushi on hyvä tapa hankkia paha krapula, kun yhdistetään ruoan sisältämän suolan aiheuttama nestehukka ja alkoholin juominen.
Ranskalaiset perunat
Kun syö valtavan kasan rasvaisia perunoita alle ja ottaa reippaasti alkoholia päälle, voi olla varma, että ne tulevat jossakin vaiheessa iltaa ylös.
Lähde: Harper’s Bazaar