Monet varmasti tietävät, että hunajalla on tiettyjä terveysvaikutuksia, kuten ärtyneen kurkun lievitys ja ihon kosteutus, mutta heille voi silti tulla yllätyksenä, miten paljon hyötyä hunajasta voi oikeasti saada.

Tiedemiehet ovatkin lisänneet hunajan superruokien listalle lukuisten terveysvaikutustensa ansiosta.

Jo yhden hunajalusikallisen nauttiminen joka ilta ennen nukkumaanmenoa saa aikaan positiivisia muutoksia kehossasi. Miksi illalla? Siksi, että siten hunaja imeytyy huljalleen rentoutuneeseen elimistöösi ja tekee siellä taikojaan.

Bright Side on koonnut listan kahdeksasta asiasta, jotka tämä superruoka saa aikaan kehossasi yön aikana.

1. Kunnon yöunet

Hunajassa on tryptofaania, joka helpottaa kehoasi rentoutumaan ja välittää sille tiedon, että on aika mennä nukkumaan. Vaikka keho tarvitsee kyseistä aminohappoa, se ei tuota sitä itse, vaan sitä saadaan ruoka-aineista kuten hunajasta.

Joskus heräämme keskellä yötä, koska glykogeenitasomme on laskenut yön aikana. Hunajan sisältämän glykogeenin ansiosta hunajan syöminen illalla vähentää öistä heräilyä.

2. Alentaa verenpainetta

Korkea verenpaine kasvattaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin. Verenpaineen pitäminen terveellisissä rajoissa on siis tärkeää terveytemme kannalta, ja siihen auttavat hunajassa olevat antioksidantit, joiden on osoitettu laskevan verenpainetta.

3. Vähentää veren rasvoja

Triglyseridit ovat veressä kiertäviä rasvoja. Korkea triglyseridimäärä merkitsee kasvavaa riskiä sairastua sydänvaivoihin ja diabetekseen. Hunajan on todettu vähentävän veren triglyseridimäärää muuttamalla ne harmittomaan muotoon.

4. Tehostaa immuunipuolustusta

Hunajassa on paljon antioksidantteja ja sen antibakteeriset ominaisuudet auttavat tehostamaan immuunipuolustusjärjestelmääsi. Tämän ansiosta kehosi pystyy taistelemaan paremmin esimerkiksi bakteerien, virusten ja sienien aiheuttamia tulehduksia vastaan.

Hunajan syömisen lisäksi voit myös laittaa sitä suoraan haavoihin, jolloin sen antibakteeriset vaikutukset edesauttavat paranemista.

5. Nopeuttaa rasvan palamista

Hunaja nopeuttaa aineenvaihduntaa kasvattamalla hieman ruumiinlämpöä, minkä ansiosta poltat rasvaa jopa nukkuessasi.

6. Pitää yskän poissa

Hunaja ehkäisee tulehduksia ja taistelee niitä vastaan. Ruokalusikallinen hunajaa sekoitettuna lämpimään veteeen illalla lievittää kurkun ärsytystä ja vähentää tarvetta yskiä. Hunajan antibioottiset vaikutukset taistelevat kurkkuun päätyviä bakteereja vastaan.

7. Hidastaa ikääntymisen vaikutuksia

Paras keino taistella ikääntymisen vaikutuksia vastaan ovat antioksidantit, joita hunajassa on runsaasti. Ihon pinnalle levitettävät ikäseerumit ovat toki hyödyllisiä, mutta syöty hunaja vaikuttaa samalla tavalla kehon sisällä, jolloin sen vaikutukset ovat kokonaisvaltaisempia.

8. Auttaa taistelemaan masennusta vastaan

Hunajassa on myös polyfenolia, joka on erittäin hyödyllinen orgaaninen aine. Polyfenolilla on useita sairauksia ehkäiseviä vaikutuksia, esimerkiksi diabetestä ja sydänsairauksia vastaan, joiden lisäksi se vähentää masennusta aiheuttavaa aivosolujen oksidatiivista stressiä.

Kuten yllä mainitut kahdeksan kohtaa osoittavat, hunajan syömisestä joka ilta on suurta hyötyä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kannattaa kokeilla!

Lähde: Bright Side

Kuva: Pixabay