Kun kiloja kertyy ja vatsa pyöristyy, paljon lupaava dieettiohje alkaa tuntua houkuttelevalta. Solakan vartalon voi saavuttaa nopeastikin noudattamalla tiukkaa ruokakuria, mutta miten säilyttää timmi vartalo myös laihdutuskuurin päätyttyä?
Syksy tuo tullessaan myös laihdutuskuurit. Kesälomalla kertyneet kilot on saatava pois joulukilojen ja uudenvuoden lupausten tieltä, tai ainakin ennen seuraavaa kesäkuntoprojektia. Alku.fi:n ravintovalmentaja Sami Sundvik tunnistaa dieettien houkutukset.

– Dieetistä toivotaan usein oikotietä ylimääräisten kilojen pudottamiseen. Yhtä moni etsii dieeteistä apua myös erilaisiin vatsa- ja suolisto-ongelmiin, Sundvik kertoo.
Laihdutuskuurien vaikutukset ovat kuitenkin vain väliaikaisia, ja laihduttamisen pääpaino tulisikin olla kokonaisvaltaisessa elämänmuutoksessa. Ruokavalion pitäisi olla sellainen, jota ihminen pystyy noudattamaan loppuelämänsä.
– Usein dieetit ovat hyvin rajoittavia ja ehdottomia, jolloin ihmisen on vaikea sitoutua niiden noudattamiseen. Ruoan pitäisi kuitenkin aina tuottaa nautintoa, Sundvik huomauttaa.
Sundvikin mukaan monien laihdutuskuurien perussääntö, ”kuluta enemmän energiaa kuin syöt”, kannattaa pitää mielessä, kun aloittaa painonhallinnan. Nälkää ei siitä huolimatta tarvitse nähdä, kun vain valitsee puhtaita ruoka-aineita.
– Oikean ruokavalion avulla ihmisen keho oppii tunnistamaan, minkä verran se tarvitsee energiaa. Tämä muuttuu hankalaksi, jos ruokavalio koostuu lisäainemoskasta. Puhdas ruoka on kaiken a ja o.
Oikean ruokavalion löytäminen ei aina ole helppoa: Tulisi tietää oikeat annoskoot, saada kaikki tärkeät hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit sekä herkutellakin vain fiksusti. Tasapainon löytymiseen kannattaa nähdä vaivaa muutoksen alkuvaiheessa ja noudattaa tarkasti ravintoasiantuntijan ohjeita. Kun alussa oppii hahmottamaan annoskokoja ja hyviä ravintoaineita, ei myöhemmin tarvitse enää mitata jokaista ruoka-ainetta vaa’alla.
Miksi muutos on niin vaikea?
Nopea laihdutuskuuri tai herkkujen totaalikieltäminen kuulostaa huomattavasti helpommalta tempulta kuin kokonaisen elämänmuutoksen tekeminen.
Monet aloittavat painonhallinnan laihdutuskuurilla, johon kuuluu liikunnan raju lisäys. Alku.fi:n ravintoasiantuntija Sami Sundvik opastaa painoaan pudottavia kokeilemaan pehmeämpää aloitusta, jossa liikunta voi tulla muutokseen mukaan myöhemmässäkin vaiheessa.
– Ruokavalion muutos ja liikunnan aloittaminen yhtä aikaa on aika hurjaa. Liikunnalla on toki monia terveyshyötyjä, mutta se ei ole välttämätöntä, kun puhutaan painonhallinnasta.
Lihomisen taustalla voi olla myös tunnesyömistä, ja varsinkin naisten on helppo tarrautua pitkän työpäivän jälkeen suklaalevyyn. Ankara dieetti voi auttaa välttämään houkutuksia, mutta kunnollinen ratkaisu löytyy vasta, kun syy syömiseen löytyy.
– Dieetin ja elämänmuutoksen erona on se, että elämänmuutoksella saadaan aikaan pysyviä muutoksia, Sundvik kiteyttää.
TOP3: Sami Sundvikin vinkit painonhallintaan
1. Opettele sellaisia uusia tapoja syödä, joita pystyt noudattamaan loppuelämäsi.
2. Suosi aitoa, puhdasta, lisäaineetonta ruokaa.
3. Älä stressaa liikunnasta, vaan etsi rauhassa sellainen urheilulaji, josta pidät. Liikunta ei ole ratkaisu painonhallintaan.
Lähde: Alku.fi