1,5 miljoonan miehen terveystiedoista koostetussa tutkimuksessa on havaittu, että miehen elimen muodolla on merkittävä vaikutus kasvaneeseen syöpäriskiin.
Peniksiä on monen kokoisia ja muotoisia, mutta erityistä syöpäriskiä tutkimuksen mukaan aiheuttavat käyristyneet penikset. Peniksen käyristyminen, eli taipuminen varresta on terveydellinen tila, jota kutsutaan peyronien taudiksi. Tauti aiheutuu arpikudoksen kertymisestä peniksen kudokseen, joka aiheuttaa taipumista peniksen varteen.
Peyronien tauti voi aiheuttaa voimakasta kipua erektion aikana ja sen vuoksi seksin harrastaminen voi olla taudista kärsivälle mahdotonta.
Teksasissa Baylorin lääketieteellisessä yliopistossa suoritetussa tutkimuksessa käytiin läpi 1,5 miljoonan miehen terveystiedot. Tutkimuksessa huomattiin, että taipuneen peniksen omaavilla miehillä oli huomattavasti suurempi riski sairastua moneen syöpään. Peyronien tautia sairastavilla miehillä oli 40 % suurempi todennäköisyys sairastua kives- ja vatsasyöpään. Lisäksi heillä oli 29 % suurempi riski sairastua ihosyöpään.
Tutkimuksessa selvisi myös, että peyronien taudissa voi olla perinnöllisiä geenejä, joiden kantajilla on normaalia suurempi riski melanoomaan sekä kives- ja eturauhassyöpään.
Tutkijat korostavat, että uusi tieto on erittäin tärkeä, koska käyrän peniksen ei ole aiemmin tiedetty tarkoittavan kasvanutta riskiä syöpään. Tutkimustyöryhmän mukaan peyronien sairaudesta kärsiviä miehiä tulisikin nyt asettaa seurantaan suuremman syöpäriskinsä vuoksi, jolloin mahdollinen alkuvaiheessa oleva syöpä voidaan havaita ajoissa ja hoitaa.
Noin 0,5 – 13 % yhdysvaltalaisista miehistä arvioidaan sairastavan peyronien tautia, mutta Istanbulin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan peyronien taudista voi kärsiä arvioitua suurempi osa miehistä. Tarkkoja määriä on vaikea saada selville, koska monet miehet häpeävät tilaansa eivätkä sen vuoksi ilmoita sitä lääkärilleen.
Alla olevat kuvalinkit ovat K18!
Peyronien tauti, kuva 1
Peyronien tauti, kuva 2
Peyronien tauti, kuva 3
Peyronien tauti, kuva 4
 
Lähde: IFLScience