Bikini fitneksen maailmanmestari ja personal trainer Lotta Valonen rakastaa tytötään. Hän kirjoittaa blogissaan olevansa erittäin onnellinen voidessaan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Lotta laatii asiakkailleen ruokavalioita ja perustreeniohjeita, mutta on nyt aloittanut myös kisavalmennuksen. Tärkeintä on kuitenkin hyvinvointi.
– Yksi maailman mahtavimmista asioista on auttaa ja tsempata ihmisiä kohti terveempiä elämäntapoja.
Lotalla on rohkaisevia sanoja diettiin. Se voi ensin tuntua vaikealtakin, mutta lopussa kiitos seisoo.
– Monet ajattelevat dieetin olevan aina epäinhimillistä itsensä näännyttämistä, mutta sitä se ei ole. Dieetillä syödään viisi tai kuusi kertaa päivässä. Ruokavalioon kuuluvat ruoat sisältävät kaikki tarvittavat ravintoaineet oikeissa suhteissa. Ihmisten terveydellä ei leikitä. Dieetillä olevat henkilöt saattavat kumminkin jossakin vaiheessa, tai heti alussa jo tuntea itsensä nälkäiseksi, mutta tämä ei todellisuudessa johdu ruoan puutteesta, vaan kyse on tapojen muutoksesta. Oletteko ajatelleet kuinka usein syömme huomaamattammekin ruokia, jotka ovat haitaksi terveydelle, eivätkä edes ravitse kehoa sen tarvitsemalla tavalla. Sokerin on tieteellisesti todettu aiheuttavan huumeiden tavoin riippuvuutta. Ei ihmekään jos sokerin ja muiden epälaadukkaiden ruokien poisjättäminen aiheuttaa ristiriitaisia tunteita ja vieroitusoireita kuten väsymystä, päänsärkyä, ärtyneisyyttä, valheellista näläntunnetta, keskittymiskyvyn heikkenemistä ja paljon muutakin.
Sokeri aiheuttaa Lotan mukaan monia ongelmia, joten sokeririippuvaisuuden taltuttaminen on tärkeää ja mahdollista jopa yhdessä kuukaudessa.
– Sokeririippuvuudesta pystyy kumminkin vieroittamaan itsensä, asiantuntijoiden mukaan olo helpottuu noin kuukaudessa tai kahdessa, jolloin olo paranee huomattavasti! Loppujen lopuksi kehosta tulee terveempi. Aineenvaihdunta paranee, kuona-aineita poistuu ja monet sisäelimet saavat vihdoinkin lepoa, nimittäin haima joutuu todella koville syödessämme sokeria
Koko kirjoitus ja kuva houkuttelevista dieettiruuista Lotta Valosen kotisivuilla.