Lähes puolet suomalaisista kokee huonoa omatuntoa epäterveellisistä välipaloista. Lisääntyneestä terveystietoisuudesta huolimatta välipalojen energiapitoisuudet ovat monelle tuntemattomia.
Nestlén teettämä tutkimus paljastaa, että neljä kymmenestä suomalaisesta ei tiedä tarkalleen nauttimiensa välipalojen energiamäärää. Noin kolmasosa (32 %) ei myöskään tiedä, paljonko pitäisi liikkua kuluttaakseen välipalojen sisältämä energiamäärä.
Merkittävälle osalle epäterveellisiksi koettujen välipalojen nauttiminen kuitenkin aiheuttaa huonoa omaatuntoa. Lähes puolet vastaajista päättää epäterveellisen välipalan jälkeen jättää seuraavan aterian väliin tai syödä seuraavana päivänä vähemmän. Noin 12 % vastaajista kertoi lähtevänsä liikkumaan, jos on sortunut napostelemaan epäterveellisiä välipaloja. 33 % vastaajista pohtii asiaa, mutta ei tee mitään, vaikka omatunto kolkuttelisikin.
Huolettomiakin suomalaisia toki löytyy: neljä kymmenestä napostelee välipaloja täysin ilman huonoa omaatuntoa.
Napostelutottumukset käyvät ilmi ravitsemukseen ja terveyteen keskittyvästä kyselytutkimuksesta, jonka Suomen Nestlé teetti YouGov-tutkimusyrityksellä. Kyselyyn vastasi yli tuhat 18–74-vuotiasta suomalaista viime marraskuussa.
Enemmistö syö välipalaa suositusten mukaan

Noin puolet suomalaisista syö suositellut vähintään kaksi välipalaa päivän aikana. Suomalaisten napostelu onkin pääasiallisesti linjassa virallisten ravitsemussuositusten kanssa, joiden mukaan päivän pääaterioiden välissä kuuluu syödä välipalat, jotta aterioiden välit eivät veny turhan pitkiksi.
Tutkimuksen perusteella suomalaisten suosituimpia välipaloja ovat hedelmät, ruisleipä, suklaapatukat ja pähkinät.
Virallisten suositusten mukaan säännöllinen syöminen pitää verensokerin tasaisena sekä tukee mielen ja kehon hyvinvointia. Säännöllinen ruokailu 4–6 kertaa päivässä auttaa pitämään pääaterioiden annoskoot kohtuullisina ja ehkäisee turhaa energiansaantia. Suositusten mukaan päivittäinen energiansaanti tulisi vastata fyysistä aktiivisuutta.
Välipalan laadulla on väliä

Välipalan unohtuminen voi kostautua iltapäivällä ylimääräisenä ”tyhjien kalorien” naposteluna ja makeanhimona. Suunnitelluilla välipaloilla voi ehkäistä ylimääräistä napostelua, mikä tukee painonhallintaa.
– On tärkeää myös nauttia välipaloista, eikä vain tuntea huonoa omatuntoa napostelusta. Välipalan laadulla on merkitystä. Hyvä välipala sisältää esimerkiksi täysjyvää ja runsaasti kuituja, tuoreita marjoja tai hedelmiä tai vähärasvaisia maitotuotteita, toteaa Paavo Tapio, joka vastaa Nestlén murojen myynnistä Suomessa.
– Monen kuluttajan omatuntoa voisi kenties helpottaa tieto välipalan sisältämän energiamäärään polttamiseen tarvittavasta liikunnan määrästä. Monen aktiivisen suomalaisen suosikki, FITNESS-patukka, sisältää noin 90 kaloria, mutta pitää hyvin nälkää loitolla. Patukan sisältämä energiamäärä kuluu parinkymmenen minuutin kävelylenkillä. Täysjyvää sisältävä patukka on kuitupitoinen sekä lisäksi seitsemän eri vitamiinin sekä raudan ja kalsiumin lähde. FITNESS-patukoita myydään suklaan, valkosuklaan, mansikan sekä hasselpähkinä-maitosuklaan makuisina, Tapio jatkaa.
Tutkimuksen suosituimmat välipalat TOP 5:
1. Hedelmät
2. Ruisleipä
3. Suklaapatukat
4. Pähkinät
5. Jogurtti
Välipalatutkimuksen toteutti YouGov Nestlén toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin 7.–17.11.2013. Vastaajia oli Suomesta kaikkiaan 1 007. Vastaajat edustavat 18–74-vuotiaita suomalaiskuluttajia.