Flunssa jyllää varsinkin talvisin, kun ihmiset viettävät enemmän aikaan sisätiloissa. Suomalaiset ovat tottuneet tietoon, että flunssaan ei ole lääkettä ja se täytyy vain sinnitellä läpi, mutta nyt on kuitenkin tarjolla uusi lääkesuihke, jonka on todettu auttavan flunssaan.

Tutkimusten mukaan sinkkiasetaatti helpottaa flunssan oireita ja lyhentää sen kestoa jopa päivillä. Flunssasta kärsii minimiajan vain, jos aloittaa sinkkiasetaattivalmisteen käytön heti flunssaoireiden alkaessa ja ottaa sitä säännöllisesti muutaman päivän ajan. Uudet sinkkiasetaattia sisältävät suusuihkeet täydentävät Yliopiston Apteekin omaa YA-tuotesarjaa.

Klassiset flunssan oireet ovat vuotava nenä, kipeä nielu ja kiristävät lihakset. Vaihdellen voi esiintyä päänsärkyä, tukkoisuutta, aivastelua, yskääkin. Heti oireiden ilmestyttyä aloitettu sinkkiasetaattikuuri voi lyhentää flunssan kestoa jopa neljällä päivällä. Muilla sinkkivalmisteilla voi tukea vastustuskykyä ympäri vuoden.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että sinkkiasetaattia sisältävät valmisteet vähentävät flunssan kestoa keskimäärin jopa 40 prosenttia, kun sinkkiasetaatin annos on yli 75 mg vuorokaudessa. Lisäksi sinkkiasetaatin käyttö tulisi aloittaa mahdollisimman pian – vähintään vuorokauden kuluessa flunssan oireiden alkamisesta.

– Jos haluaa suihkeesta parhaan hyödyn, pitäisi sinkkiasetaatin käyttö aloittaa kolmella suihkauksella neljästi tunnissa ja tämän jälkeen kolme suihkausta joka toinen tunti, kunnes oireet helpottavat, Brand Manager Iiris Räsänen sanoo.

Sinkki on hivenaine, joka vaikuttaa vastustuskyvyn normaaliin toimintaan. Suurempina annoksina se voi auttaa myös lyhentämään jo alkaneen flunssan kestoa. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että sinkkivalmisteesta vapautuvat ionit estävät flunssavirusten lisääntymistä.

YA Sinkkiasetaatti -suusuihkeita on kaksi eri makua: anis-vanilja sekä minttu-eukalyptus. YA-tuotesarjassa on myös imeskeltävä sinkkiasetaattitabletti, jonka maku on piparminttu-appelsiini. Lisäksi tuotesarjassa on muita sinkkivalmisteita, jotka on tarkoitettu vastustuskykyä tukemaan.

YA Sinkkiasetaatti -suusuihkeet saapuvat viikolla 52 Yliopiston Apteekkeihin sekä verkkoapteekkiin ya.fi.

STT

Kuva: Yliopiston Apteekki