Kansanjuhlat Helsingin Kaisaniemessä klo 18 alkaen.

Leijonat teki eilen illalla Slovakian Bratislavassa historiaa taistelemalla Kanadan kumoon ensimmäistä kertaa MM-finaalissa ja voittamalla Suomen kautta aikain kolmannen jääkiekon maailmanmestaruuden luvuin 1-3.

Ennakkoarvioissa varsinkin ulkomaiset mediat tuomitsivat Jukka Jalosen valmentaman Suomen joukkueen, joka koostui enimmäkseen SM-liigapelaajista. Mukana oli myös Sveitsissä, Ruotsissa, KHL:ssä ja NHL:n farmiliiga AHL:ssä pelaavia Leijonia. Yhtäkään NHL-tähteä Suomen joukkueessa ei ollut. Ruotsalaiset jopa nimesivät kokoonpanon etukäteen ”Suomen historian huonoimmaksi joukkueeksi”.

Leijonat kuitenkin peittosivat tähtipelaajien kansoittamat miljonäärijoukkueet yksi toisensa jälkeen sisukkaalla, periksiantamattomalla ja uhrautuvalla joukkuepelillä. Puolivälierässä kukistettiin 21 NHL-tähden Ruotsi, välierässä siihen saakka maalierolla 40-10 rehvastellut supertähtien Venäjä ja finaalissa kisojen ennakkosuosikki, timantinkova Kanada.

Suomen kansallissankariksi noussut Leijonien kapteeni Marko ”Mörkö” Anttila ei ollut tehnyt kisoissa pistettäkään ennen puolivälierää, jossa hän teki Ruotsia vastaan ratkaisevan 4-4-tasoituksen. Venäjää vastaan ”Mörkö löi sisään” Suomen ainoan maalin ja finaalissa hän tehtaili sekä Suomen 1-1-tasoituksen että voittomaalin. Ei siis ihme, että joukkuekaverit ilmoittivat pyyteettömän tänään 34 vuotta täyttävän kapteeninsa ansaitsevan vähintään patsaan ja että hänestä pitäisi tulla Suomen seuraava presidentti.

Tässä Arttu Wiskarin Anttilasta julkaisema välittömästi hitiksi noussut biisi.

Torille!

Noin 10 000 ihmistä juhli Suomen maailmanmestaruutta yöllä Helsingin kauppatorilla, ja tänään illalla on luvassa vielä suuremmat juhlat Helsingin Kaisaniemessä.

Suomen jääkiekkoliiton mukaan Leijonien lentokone lähtee Bratislavasta kello 11.00 paikallista aikaa. Helsinki-Vantaan lentokentälle kone laskeutuu noin kello 14.00. Tuntia myöhemmin joukkue jatkaa ruokailemaan perheenjäsenten kanssa ja onnitteluseremonia päättyy.

Kansanjuhlat järjestetään Helsingin Kaisaniemessä klo 18 alkaen

Turvallisuussyistä johtuen juhla-alueelle ei pääse ennen klo 16. Joukkue saapuu Kaisaniemeen arviolta 19-19.30 välisenä aikana.

Ennen kultaleijonia lavalla nähdään muiden tällä kaudella MM-mitaleita voittaneiden joukkueiden pelaajia ja joukkueiden jäseniä, kuten nuorten maailmanmestareita ja naisten hopeamitalisteja sekä artistivieraita, mm. Paula Vesala, Samuli Edelmann, Teflon Brothers ja JVG.

Kansanjuhlaa voi seurata myös jättiscreeniltä Rautatientorilta.

Kotikatsomoihin juhlan välittävät MTV3, C More ja MTV Uutiset Live televisioivat tapahtuman lähetyksenä klo 18–20.

EDIT klo 14:03, lisätty tiedot kansanjuhlasta.

Ylin kuva: C More