Jokerihyökkääjä Tommi Huhtala (kuvassa) kärsi sunnuntain Suomi-Ruotsi-maaottelussa vamman, joka vaatii leikkaushoitoa. Hyökkääjän kausi on ohi.

Huhtala kuului Leijonien miehistöön viime viikon Karjala-turnauksessa. Hän teki kahdessa ensimmäisessä ottelussa tehot 1+2=3 ja oli joukkueen näkyvimpiä hyökkääjiä. Sunnuntain Ruotsi-ottelun hän joutui jättämään kesken loukkaantumisen vuoksi. Vamman vakavuus varmistui jatkotutkimuksissa.
Huhtala siirtyi Jokereihin viime kaudeksi. Tällä kaudella hän teki 24 runkosarjaottelussa 5+5=10 tehopistettä.
Viime viikolla varmistui myös puolustaja Ossi Väänäsen kauden päättyminen leikkaushoitoa vaatineen vamman vuoksi. Sairastuvalta Jokerit saa tuleviin peleihin takaisin puolustaja Daine Toddin sekä hyökkääjä Tomi Mäen. Loukkaantuneiden listalla ovat Huhtalan ja Väänäsen lisäksi hyökkääjä Juhamatti Aaltonen ja puolustaja Oskari Korpikari. Heistä Aaltonen matkustaa joukkueen mukaan vieraskiertueelle, jonka ensimmäinen peli pelataan tiistaina Omskissa.
Tiistain Avangard- ja torstain Barys-otteluista joukkueen kokoonpanosta puuttuu pelikiellon vuoksi myös puolustaja Topi Jaakola. Hän pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun Jokerit kohtaa vieraskiertueen kolmannessa ottelussaan Avtomobilisit Jekaterinburgin. Jaakola sai KHL:ltä pelikieltoa Dinamo Riikaa vastaan toissa lauantaina käydyn ottelun polvitaklauksen vuoksi.

Jokereilla alkaa kova putki

Jokerit aloittaa tiistaina Omskissa tiukan rypistyksen. Joulukuun 14. päivään mennessä pelataan 15 ottelua. Jaossa on siis 45 arvokasta sarjapistettä.

Viime viikon joukkue käytti harjoitteluun ja lepäämiseen. Tosin seitsemän pelaajaa oli maajoukkuetehtävissä, mikä tarkoitti sitä, että vajaa puolet ryhmästä painoi tositoimissa, kun loput elivät Helsingissä seurajoukkueen rytmissä.
– Alkuviikko treenattiin ja yritettiin saada pankkiin tavaraa, että energiaa riittäisi tuleviin peleihin. Kolmen päivän huilin jälkeen palattiin treeneihin, jotta olisimme valmiita huomenna, Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund kertoi.
– Yleensä kansainvälisissä peleissä olleilla pelaajilla on kansainvälinen pelituntuma tallella. Sen takia kotijoukot ovat harjoitelleet pari kertaa, että päästäisiin samalle tasolle, hän kuvaili.
Jokerit lähtee tulevaan rypistykseen läntisen konferenssin kakkospaikalta. Joukkue on voittanut viidestä viime pelistään kolme ja saavuttanut neljässä pisteitä. Vire on kohtuullisen hyvä. Nyt otteisiin halutaan tasaisuutta, sillä syksy on ollut ailahteleva.
-Tämä on meille tärkeä hetki. Syksyn aikana on saatu erilaisia kokemuksia; välillä peli on kulkenut todella hyvin ja välillä ollut vaikeampaa. Nyt meidän pitää oppia näistä kokemuksista, Westerlund kertoi.
-On ymmärrettävä, että on pelattava tosi tiiviinä joukkueena. On pelattava rohkeaa jääkiekkoa, mutta toisaalta oltava myös kärsivällinen pelien suhteen. Ennen taukoa aloimme löytää aggressiivista maalille menoa. Sitä meidän pitää pystyä jatkamaan.
Tauon jälkeisen vieraskiertueen alku on haastava. Vastaan tuleva Avangard Omsk on itäisen konferenssin kärkiryhmiä. Jokerit lentää maanantaina paikan päälle neljän tunnin pituisella pompulla. Tiistaina kiekko putoaa jäähän jo klo 15.00 Suomen aikaa, joten maanantain harjoitus Helsingissä oli viimeinen ennen peliä.
– Kyllä, se oli viimeistely huomiselle. Siellä treenaavat ne, jotka eivät ole kokoonpanossa, tai jos joku haluaa mennä aamulla jäälle, Westerlund vahvisti.
Yksi mies on rivistä poissa. Tommi Huhtalan sunnuntaina saama vamma maajoukkuetehtävissä osoittautui niin vakavaksi, että hyökkääjän koko loppukausi jää pelaamatta. Westerlund oli harmissaan erityisesti Huhtalan itsensä kannalta. Pelaajan otteissa oli selkeää nousujohteisuutta.
– Hän on niitä pelaajia, joissa on iso potentiaali ja hän pystyy kehittymään vielä paljon. Karjala-turnaus osoitti sen, että hän sai omat vahvuutensa näkymään kansainvälisissä peleissä. Sama on ollut nähtävissä KHL-peleissä, Westerlund sanoi.
– Loukkaantuminen oli todella huono asia hänen itsensä kannalta. Hän oli pääsemässä sille seuraavalle askelmalle, mutta joutuu nyt sivuun. Tietysti tämä on jälkiseuraamuksena iso menetys myös joukkueelle, mutta meidän pitää keskittyä niihin pelaajiin, joita meillä on, kokenut päävalmentaja jatkoi.
Sairastuvalta ovi käy valmentajan onneksi myös toiseen suuntaan: tiistaina kokoonpanossa ovat Daine Todd ja Tomi Mäki, jotka ovat olleet sivussa syyskuun alusta asti. Etenkin puolustaja Toddin paluu on tärkeä, sillä Ossi Väänänen ja Oskari Korpikari ovat loukkaantuneina sekä Topi Jaakola pelikiellossa.
– Toddin paluu tulee meille todella tarpeeseen. Nyt meillä on kahdeksan puolustajaa, jotka lähtevät matkaan, kun vielä Jere Sneck palasi lainalta Turusta, päävalmentaja kertoi.
Jokereiden ja Avangard Omskin välinen ottelu alkaa tiistaina klo 15.00 Suomen aikaa. Kamppailua voi seurata suorana lähetyksenä Viasat Sport Finland –kanavalta sekä Viaplay-verkkopalvelusta.
Neljän ottelun vieraskiertueelle matkaavat pelaajat:
Maalivahdit: Riku Helenius, Henrik Karlsson, Jani Kautto.
Puolustajat: Topi Jaakola, Jesper B. Jensen, Arturs Kulda, Ville Lajunen, Philip Larsen, Atte Ohtamaa, Jere Sneck, Daine Todd.
Hyökkääjät: Juhamatti Aaltonen, Niklas Hagman, Jesse Joensuu, Pekka Jormakka, Niko Kapanen, Brandon Kozun, Tomi Mäki, Mathis Olimb, Eetu Pöysti, Peter Regin, Jani Rita, Jere Sallinen, Saku Salminen, Petteri Wirtanen.