Suomen ainoa KHL-joukkue Jokerit ja keskushyökkääjä Niko Kapanen ovat sopineet pelaajan jatkamisesta seurassa kaudella 2015-16. Kapanen toimi kuluneella kaudella Jokereiden kapteenina.

Kapanen, 36, siirtyi Jokereihin viime kesänä pelattuaan sitä ennen 13 kautta putkeen ulkomailla. Helsinkiläisseurassa sentteri valittiin kapteeniksi. Hän pelasi runkosarjassa kaikki 60 ottelua tehoin 9+24=33 ja oli joukkueen viidenneksi tehokkain pelaaja. Kapanen kantoi suurta vastuuta niin yli- kuin alivoimalla ja pelasi joukkueen hyökkääjistä eniten, keskimäärin 17.56 minuuttia ottelua kohden.Pudotuspeleissä Kapanen loukkaantui neljännessä konferenssin puolivälieräottelussa Dinamo Minskiä vastaan. Polvivamma vaati leikkaushoitoa, eikä kapteeni pystynyt näin ollen enää pelaamaan seuraavissa playoff-otteluissa.
– Kapanen on yksi tunnollisimmista huippuammattilaisista suomalaisessa jääkiekossa. Hänen esimerkkiään joukkue tarvitsee jatkossakin ja on hienoa, että kapteeni pelaa Jokereissa myös ensi kaudella, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.
Kapanen pelasi kaudella 2013-14 KHL:n finaaleihin edenneessä Lev Prahan joukkueessa, jossa toimi myös varakapteenina. Sentteri on pelannut KHL:ssä sarjan perustamiskaudesta 2008-09 lähtien. Viitenä ensimmäisenä vuotena hän edusti Ak Bars Kazania, jossa myös voitti liigan mestaruuden eli Gagarin Cupin keväinä 2009 ja 2010.
Kapanen on tehnyt KHL:ssä 346 runkosarjapelissä tehot 70+138=208 ja pudotuspeleissä 107 ottelussa 19+42=61 pistettä. Hän on toiseksi eniten KHL:n playoff-otteluita pelannut pelaaja ja pudotuspelien kaikkien aikojen pistepörssin tehokkain suomalainen. Keskushyökkääjä on sarjan historian toiseksi tehokkain suomalainen Jarkko Immosen jälkeen.
NHL:ssä Kapanen on edustanut niin Dallas Starsia, Atlanta Thrashersia kuin Phoenix Coyotesia. Pohjois-Amerikan kovimmassa liigassa sentteri teki 397 runkosarjapelissä pisteet 36+90=126 ja pudotuspeleissä 18 ottelussa tehot 5+4=9.
Maajoukkueessa Kapanen on voittanut MM-kultaa 2011, olympiahopeaa 2006 ja -pronssia 2010. Lisäksi hän saavutti World Cupin kakkostilan Leijona-paidassa kesällä 2004. MM-mitaleita on kertynyt kullan lisäksi kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa Kapanen voitti MM-kultaa Hartwall Arenassa tammikuussa 1998.
Viime viikolla Jokerit kertoi sopineensa jatkosta Mikko Mäen kanssa. Joukkueessa jatkavat myös mm. nuoret lupaukset maalivahti Joona Voutilainen, 18, puolustaja Jere Sneck, 20, sekä hyökkääjät Frank Gymer, 18, Atte Mäkinen, 18 ja Miro Mäkinen, 18. Heistä Voutilainen, Gymer ja Mäkisen veljekset pelasivat viime viikolla alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa neljän maan turnauksessa Slovakiassa.