Timanttiliiga kokoaa vuonna 2018 maailman parhaat yleisurheilijat 14 huipputasokkaaseen osakilpailuun.
Hengästyttävän ripeätahtiset kahden tunnin kisaillat ovat nähtävinä kokonaisuudessaan C Moren kanavilla sekä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.
Kauden avausosakilpailu Qatarin Dohassa kisataan perjantaina 4. toukokuuta. Samana päivänä alkavat jääkiekon MM-kisat, ja yleisurheiluselostamosta kuullaan perjantai-iltana tuttua ääntä, kun Jari Porttila tekee paluun selostamoon parin kisan ajaksi.
– Mukava päästä taas sorvin ääreen, Porttila hymyilee, täynnä intoa.
– Timanttiliiga on huikea sarja. Mukana ovat kaikki maailman huiput, ja itse asiassa kärjen taso on vielä laajempi kuin arvokisoissa. Etenkin kauden alkuun mukaan tulee esimerkiksi todella kovia etiopialaisia ja kenialaisia pitkänmatkanjuoksijoita, joilla on samanlainen tilanne kuin uusilla norjalaisilla hiihtäjillä kauden alussa: Nimet ovat vielä tuntemattomia, mutta läpimurto avauskisassa tietäisi kirkasta tulevaisuutta, Porttila huomauttaa.
Timanttiliigan pääselostajana C Morella jatkava Antero Mertaranta hehkuttaa hänkin kisojen tasoa.
– Se on kylmä fakta, että koko kesän on tarjolla parhaaseen katseluaikaan maailman parasta yleisurheilua, koska parhaimmisto on aina näissä paikalla. Nyt on EM-kisavuosi, joten erityisesti eurooppalaisille urheilijoille nämä ovat tietysti ratkaisevia näytönpaikkoja.
Suomalaisittain kisaan tuli harmillinen uutinen viime viikolla, kun Tero Pitkämäki kertoi jättävänsä Dohan kisan väliin ja keskittyvänsä vielä kovaan harjoitteluun. Muutoin paikalla on kuitenkin maailman keihäsparhaimmisto: Hallitseva olympiavoittaja Thomas Röhler kohtaa viime MM-kisojen mitalikolmikon Johannes Vetter – Jakub Vadlejch – Petr Frydrych. Kun pakkaan lisätään Julius Yego sekä kovaa kyytiä maailman huipulle nouseva intialainen Neeraj Chopr, on makoisa keitos valmis.
– Keihäänheitossa on käynnissä iso murros. Todella kiintoisaa on nähdä, vieläkö Tero (Pitkämäki) ja Antti (Ruuskanen) pystyvät uusille nimille vastaamaan. Vielä muutama vuosi sitten suomalaiset lähtivät kisoihin aina ennakkosuosikkeina, mutta eivät enää – ja siitähän se urheilun mielenkiinto syntyy, että menestysmahdollisuudet ovat silti aina olemassa, Mertaranta herkuttelee.
Tähtiloistoa riittää muissakin lajeissa, kun kentälle astelevat muun muassa seiväshypyn valtiatar Katerina Stefanidi, 1500 metrin voittamaton Caster Semenya, kolmiloikan pomppuihme Christian Taylor ja satasen aitojen ME-nainen Kendra Harrison. Ja mikä parasta, myös kaikkien vastustajat ovat absoluuttista tähtikategoriaa.
Timanttiliigaa nähdään cmore.fi:ssä ja C Moren kanavilla ainakin kauden 2019 loppuun asti. Suoratoistopalvelussa Timanttiliigan kisoista on saatavissa irti vielä enemmän, sillä lisäfeedit tarjoilevat varsinaisen lähetyksen rinnalla kenttälajeja katsottavaksi kokonaisuudessaan.
Tänä vuonna C Moren tarjontaan kuuluu myös toiseksi korkeimman tason eli IAAF World Challengen osakilpailuja sekä USA:n kivikovat mestaruuskisat heinäkuussa.
Jari Porttilan lisäksi lähetyksissä kuullaan aiemmilta vuosilta tuttuja selostajia ja asiantuntijoita: Porttilan, Mertarannan ja Mika Saukkosen kanssa tapahtumia analysoivat Tommi Evilä ja Mika Järvinen.
Timanttiliigan osakilpailut C Morella
4.5 Doha klo 19-21 / Porttila, Järvinen
12.5 Shanghai klo 14-16 / Porttila, Järvinen
26.5 Eugene klo 23-01 / Saukkonen, Järvinen
31.5 Rooma klo 21-23 / Mertaranta, Evilä
7.6 Oslo klo 21-23 / Mertaranta, Evilä
10.6 Tukholma klo 17-19 / Mertaranta, Evilä
30.6 Pariisi klo 21-23 / Saukkonen, Evilä
5.7 Lausanne klo 21-23 / Mertaranta, Evilä
13.7 Rabat klo 22-00 / Mertaranta, Järvinen
20.7 Monaco klo 21-23 / Mertaranta, Järvinen
21.7 Lontoo klo 17-19 Mertaranta, Järvinen
22.7 Lontoo klo 16-18 / Mertaranta, Järvinen
18.8 Birmingham klo 16-18 / Mertaranta, Evilä
30.8 Zürich klo 20.55-23 / Mertaranta, Järvinen
31.8 Bryssel klo 21.00-23.00 / Mertaranta, Järvinen
IAAF World Challenge C Morella
3.6. Hengelo / Saukkonen, Evilä
13.6. Ostrava / Mertaranta, Evilä
23.6. Madrid / Porttila, Järvinen
8.7. Sao Paulo / Saukkonen, Evilä
2.9. Berliini / Mertaranta, Evilä
4.9. Zagreb / Saukkonen, Evilä
USA:n mestaruuskisat 26.-29.7. / Selostus englanniksi

C Morella urheilun superkuukausi toukokuussa

Toukokuu on C Moren urheilun superkuukausi: Timanttiliigan lisäksi luvassa on muun muassa jääkiekon MM-kisat kokonaisuudessaan, kaksi F1- ja MotoGP-viikonloppua
– huipputennistä, -golfia ja raveja unohtamatta.
C Moren urheilusisältö on tilattavissa yhdessä monipuolisen viihdetarjonnan kanssa C More Total -paketissa osoitteesta www.cmore.fi tai omalta operaattorilta.
Kuva: C More