KHL:n runkosarjaa on jäljellä enää 13 ottelua. Jokerit taistelee divisioonan ykköstilasta ja sitä kautta läntisen konferenssin kakkospaikasta SKA Pietarin kanssa. Tänään perjantaina Jokerit kohtaa kotonaan Sibir Novosibirskin.

Ennen perjantain kotiotteluaan Jokerit johtaa Bobrov-divisioonaa kolmen pisteen erolla SKA:han, joka on pelannut yhden ottelun helsinkiläisiä enemmän. Divisioonan ykkönen on automaattisesti konferenssin kakkonen riippumatta pistemäärästä.
Jokerit taistelee tulevissa neljässä kotiottelussaan arvokkaista pisteistä idän kaukaisimpia joukkueita Sibiriä, Amur Habarovskia, Admiral Vladivostokia ja Metallurg Novokuznetskia vastaan. Nämä ryhmät vierailevat samaan aikaan myös Pietarissa, joten tulevan viikon ajan Jokereiden ja SKA:n otteluohjelma on samanlainen.
Konferenssin kakkospaikalla on arvoa, sillä se tarkoittaisi kotietua ensimmäisen playoff-kierroksen lisäksi toiselle kierrokselle, jos joukkue sinne etenee. Jokerit ja SKA kohtaavat vielä kahteen otteeseen, kerran Pietarissa ja kerran Helsingissä. Näillä otteluilla on iso merkitys sijoituksen kannalta.
Lännessä ykköstilan ratkaisevat läpi kauden vahvassa vireessä olleet TsSKA Moskova ja Lokomotiv Jaroslavl, jotka ovat toisessa lännen divisioonassa kärkipaikoilla. Viime kaudella runkosarjan ylivoimaisesti voittanut TsSKA on jälleen KHL:n kärjessä kerättyään 49 ottelussa 104 pistettä. Lokomotiv tulee perässä 103 pisteellä 51 ottelusta.
Lännen sarjataulukko on kakkostilan sekä sijojen 4-8 osalta täysin auki. Jokerit (85 pistettä), Torpedo (86), SKA (82), Sotshi (81) ja Dynamo Moskova (81) ovat menossa playoffseihin, mutta sijoitukset elävät vielä. Viimeisestä playoff-paikasta eli kahdeksannesta sijasta vääntävät Slovan (73), Medvescak (71), Dinamo Minsk (68) ja Spartak Moskova (64).
Larsen jälleen pelikunnossa

Jokerit saa puolustukseensa takaisin tärkeän palasen tämän illan otteluun Sibiriä vastaan, kun Philip Larsen palaa loukkaantumisen jälkeen rivistöön.
Larsen loukkaantui edellisessä kotiottelussa Dynamo Moskovaa vastaan saatuaan mailasta osuman kurkkuunsa. Tanskalainen jätti pelin toisen erän lopussa ja hänet vietiin sairaalaan, jossa kului seuraava vuorokausi. Tilanteen vakavuus tuli yllätyksenä jopa hänelle itselleen.
– Yllätyin, että asia oli niin vakava. Minulla ei ollut kipuja, mutta en pystynyt nielemään ja minulla oli vaikeuksia puhua. Otteluissa syke on korkealla, joten sellaisessa tilanteessa olo oli siinä mielessä aika epämukava, Larsen kertoi.
– Lääkärit halusivat, että varotoimenpiteenä lepään viitisen päivää. Jos saa iskun kurkkuun, se on aina vähän vakavampi asia. Nyt olen saanut vihreää valoa ja olo on hyvä, joten olen valmis pelaamaan, Jokereiden tehokkain puolustaja jatkoi.
Tänään Larsen pelaa tutusti Jesper B. Jensenin pakkiparina ja on isossa roolissa ylivoimalla. Itäisessä konferenssissa kolmantena oleva Sibir Novosibirsk tarjoaa todella kovan testin helsinkiläisille. Syyskuussa Jokerit voitti tasaisen kamppailun Novosibirskissä lukemin 2-0.
– Kurinalainen joukkue, joka tekee todella paljon töitä. Siellä on hyvä maalivahti ja puolustus. Meidän on vastattava näihin asioihin, ja jos olemme teräviä kaukalon molemmissa päissä, voimme voittaa ja saada tärkeitä pisteitä, Larsen totesi.
Liput matsiin voit ostaa Lippupisteen verkkosivuilta tai hallilta. Hartwall Arenan ovet aukeavat klo 17.00.