McLaren-omistaja Ron Dennis järjesti tänään lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoitti jättävänsä McLarenin F1-tallin lopullisesti. Dennis aikoo jatkossa keskittyä uuteen McLaren Automotive -yritykseen, joka julkistaa ensimmäisen urheiluautonsa vuonna 2011.

– Siirsin McLarenin johtotehtävät Martin Whitmarshille 16. tammikuuta, samana päivänä, kun esittelimme uuden F1-auton. Australian kisassa olin paikan päällä, mutta seuraavan kisan, Malesian GP:n, katsoin tv:stä, mikäli oli yllättävän helppoa. Odotin suhtautuvani siihen emotionaalisemmin, kun olin ollut vuosien varrella niin monessa kisassa mukana, Dennis kertoi Autosportin mukaan.

Huhujen mukaan Dennis olisi pakotettu jättämään F1-sarjan McLarenin omistajien toimesta. Hänen epäillään olleen Australian kisan valehteluskandaalissa taustavaikuttajana ja siksi hän on The Timesin mukaan ajautunut Lewis Hamiltonin ja tämän isän Anthony Hamiltonin kanssa ilmiriitoihin. Dennis ei ottanut tähän asiaan tiedotustilaisuudessa kantaa tarkemmin, paitsi että painotti, tehneensä päätöksensä itse.

– Kukaan ei pyytänyt minua toimimaan näin. Tämä oli oma päätökseni, kommentoi Dennis.

Ron Dennis tuli McLarenin omistajaksi vuonna 1981 ja hän ehti toimia tallin johdossa viime tammikuuhun saakka.