NHL Without a Map –sarjan eli tuttavallisemmin NHLWAMin viides tuotantokausi saatiin päätökseen perjantaina 6.10. NordicBet kertoo nyt, että 100 jakson ajan suomalaisten jääkiekko- ja NHL-fanien sydämiä sulattanut sarja saa jatkoa.
Viiden tuotantokauden ajan NHLWAM on pitänyt kiinni omintakeisesta tyylistään tuoda änäriä ja suomalaisten NHL-pelaajien arkea ja elämää suomalaisten katsojien nähtäville, aidosti ja pilke silmäkulmassa. Uskollisuus omalle tyylille on synnyttänyt laajan fanipohjan ja viidennen tuotantokauden päätösjakso oli jo sarjan sadas. Katselukerroissa nettisarja on ylittänyt pitkälti 3 miljoonan katselun rajan.
– Vaikka on tehty paljon jaksoja, enemmän kuin mitä koskaan uskallettiin kuvitellakaan, on hienoa nähdä, miten paljon kiekkofanit edelleen välittävät sarjasta. Esimerkiksi viimeisimmän kauden hetkittäin täysin lapasesta lähtenyt editointihassuttelu herätti paljon tunteita. Osa rakasti, osa suorastaan inhosi. Tämä kaikki kertoo siitä, että sarja on katsojille tärkeä, J-Man tunnelmoi.
NHLWAM ei olisi tässä pisteessä ilman sarjaan ennakkoluulottomasti mukaan lähteneitä pelaajia. Viiden kauden aikana sarjassa nähtyjen suomalaistähtien lista on vakuuttava: Selänne, Jokinen, Timonen, Rinne, Ristolainen, Aho, Laine, Komarov ja monia kymmeniä muita kiekkoammattilaisia terävimmältä huipulta.
– Vaikka on tehty paljon jaksoja, enemmän kuin mitä koskaan uskallettiin kuvitellakaan, on hienoa nähdä, miten paljon kiekkofanit edelleen välittävät sarjasta. Esimerkiksi viimeisimmän kauden hetkittäin täysin lapasesta lähtenyt editointihassuttelu herätti paljon tunteita. Osa rakasti, osa suorastaan inhosi. Tämä kaikki kertoo siitä, että sarja on katsojille tärkeä, J-Man tunnelmoi.
Alustavien suunnitelmien mukaan uudella kaudella pysytellään rapakon takana, mutta NHLWAMille tuttuun tapaan pienet yllätykset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä.
– Formaatti on pitkälti sama kuin aikaisemmillakin kausilla. Uudet kaupungit ja joukkueet, kuten nyt Las Vegas, pitävät sarjan tuoreena, vaikka naamoissa ei välttämättä suurta vaihtelua olisikaan.
Voit seurata Putcolan ja J-Manin menoa Amerikassa heidän sosiaalisen median kanavistaan, sekä ajoittain NordicBetin blogista. Kuudennen kauden jaksoja voidaan odottaa nähtäväksi tulevan talven aikana.