Yhdysvaltalainen tekniikkalehti The Verge on perehtynyt Facebook-moderaattoreiden raskaaseen työhön. Lehden mukaan Facebook ei työllistä heitä suoraan vaan palvelut ostetaan yritykseltä nimeltä Cognizant.

Moderaattorit näkevät päivästä toiseen kuvottavaa materiaalia. On raakaa väkivaltaa, huumeiden käyttöä, eläinpornoa ja törkeää rasismia. Työvuoron aikana saa pitää kaksi vartin taukoa ja puolen tunnin ruokatauon.

Nimettömänä pysyvä työntekijä kertoo, että hommassa on vaikea pysyä selväpäisenä. Hän epäileekin, että jokaisella työntekijällä on ainakin jonkinasteisia posttraumaattisen stressihäiriön oireita. Toinen työntekijä puolestaan kertoo, että hän huomaa päänsä sisällä tapahtuneen jotain. Hän on ikäänkuin alkanut muokkaamaan mielipiteitään näkemänsä materiaalin mukaisiksi.

Moderaattorit yrittävät selvitä kukin tavallaan. Toiset polttavat pilveä ja jotkut harrastavat tauoilla rappukäytävässä seksiä kohentaakseen mielialaansa.

Työnantajakin on toki yrittänyt hoitaa osuutensa. Työpaikalla on muun muassa mahdollisuus tavata terapeutti ja harrastaa joogaa. Eräs haastattelun antanut kuitenkin huomauttaa, ettei kyseinen toiminta auta lopettaneita työntekijöitä. Ahdistusta lisää myös se, että työstä on kielletty puhumasta esimerkiksi perheelle tai ystäville.

Asiasta uutisoi Mirror-lehti The Verge -lehden artikkelin pohjalta.