Iskelmän vuosiäänestys alkaa
Iskelmä-radion järjestämä vuosiäänestys on alkanut osoitteessa www.iskelma.fi. Yleisö äänestää tammikuun aikana suosikkinsa seitsemässä eri sarjassa: vuoden iskelmä, albumi, mies- ja naisartisti, yhtye, tulokas sekä vuoden viihdyttäjä.
Äänestys käydään kaksiosaisena. Keskiviikkona 18.1. päättyvältä ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon pääsee vuoden iskelmä –sarjassa kuusi eniten ääniä saanutta kappaletta ja muissa sarjoissa neljä suosituinta ehdokasta.
Vuosiäänestyksen palkinnot jaetaan perinteiseen tapaan Iskelmä Gaalassa, joka järjestetään Tampere-talossa sunnuntaina 12.2. kelo 19.00. Gaalassa esiintyvät mm. Juha Tapio, Kaija Koo, Lauri Tähkä, Suvi Teräsniska, Olli Lindholm, Jari Sillanpää, Katri Helena, Arttu Wiskari, Tuure Kilpeläinen, Erin ja Jani Jalkanen.
”Gaalassa on aina ollut iso joukko huippuesiintyjiä, mutta tänä vuonna olemme saaneet kokoon kaikkien aikojen kovimman esiintyjäkaartin. Tämä on osoitus siitä, että artistit arvostavat äänestystä ja tapahtumaa. Lisää gaalassa esiintyviä artisteja julkistetaan vielä tammikuun aikana”, toteaa Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala.
Viime vuonna vuoden iskelmäksi äänestettiin Jenni Vartiaisen ’Missä muruseni on’. Muuten vuoden 2010 äänestyksessä ja gaalassa potin korjasi Suvi Teräsniska, joka sai kolme palkintoa. Hänet äänestettiin suosikiksi vuoden albumi-, naisartisti- ja viihdyttäjä-sarjoissa.
Palkinnot jaetaan kaikkien aikojen kovatasoisimmassa Iskelmä Gaalassa 12.2.2012.
Iskelmä Gaala on ehdolla vuoden radiotapahtumaksi RadioGaalassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti