Kuvan piirakat eivät liity tapaukseen, vaan ovat aitoja, vaatimukset täyttäviä karjalanpiirakoita.
Ensin paljastuivat valelääkärit ja -sairaanhoitajat, nyt on löydetty myös valekarjalanpiirakoita. Suomalainen perinneherkku, karjalanpiirakka, on saanut EU:lta nimisuojan, joka rajaa tarkasti raaka-aineet joista valmistettuja piirakoita saa kutsua nimellä karjalanpiirakka. Nimisuojaa myös valvotaan Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toimesta.
Evira käynnisti valtakunnallisen karjalanpiirakoiden nimisuojan valvontaprojektin syksyllä 2011, jonka tuloksena Itä-Suomen aluehallintovirasto löysi karjalanpiirakan nimen väärinkäytöksiä alueeltaan. Viraston tarkastamasta yhdestätoista tuote-erästä väärinkäytöksiä löytyi kahdesta, ja vain kolmessa tapauksessa pakkausmerkinnät täyttivät vaatimukset. Tarkastusten johdosta seitsemälle myyjälle annettiin määräy korjata pakkausmerkintöjä.
EU:n määritelmän mukaan karjalanpiirakan kuoritaikinaan kuuluu vettä, suolaa ja ruis- tai vehnäjauhoja. Piirakoiden tulee olla 7 – 20 cm pitkiä, pyöreitä tai soikeita ja reunoiltaan rypytettyjä. Täytteenä karjalanpiirakoissa voi olla perunasosetta tai ohra- / riisipuuroa.
Aiheesta uutisoi Etelä-Saimaa