Michael Jackson myy kuolemansa jälkeenkin. Edesmennee popin kuninkaan viikko sitten julkaistu Michael-albumi on rikkonut kulta- ja platinarajan jo 31 maassa. Uutsuuslevyä on myyty jo yli kolme miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa. Listaykköseksi se on noussut muun muassa Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Michael on saanut arvosteluja laidasta laitaan. Levyn ympärillä on pyörinyt jopa huhuja, ettei Jackson itse edes laulaisi albumillaan. Levy-yhtiö kuitenkin vakuuttaa, että levyn solisti on itse Michael Jackson.

Vaikka itse artisti on jo poistunut, hänen tähtensä ei ole sammunut, eikä varmaankaan sammu hetkeen. Jacksonilta on ilmoitettu jääneen arkistoon julkaisematonta materiaalia ja sitä on tarkoitus julkaista tulevien vuosien aikana.

Asiasta uutisoi Suomessa The Voice.

LUE MYÖS: