Legendaarinen heavy metal -ikoni Doro Sauna Open Airiin

Raskaan rockin ja metallimusiikin ystävien kokoontumisjuhla Sauna Open Air on napannut esiintyjäkaartiinsa Judas Priestin, Ozzy Osbournen, Helloweenin ja Saxonin lisäksi naiskauneutta. Lavalle nousee perjantaina 10.6. heavy metallin yksi legendaarisimmista mimmi-ikoneista, Doro. Metallikuningattaren ura alkoi 1980-luvun alkupuolella Snakebite-yhtyeessä, jota seurasi pesti Warlock-kokoonpanossa. Soolouralle nainen ryhtyi 1980-luvun lopussa. Nyt 22 soololevyä ja dvd:n julkaissut Doro Pesch on levittänyt metallin ilosanomaa 27 vuoden ajan ja on kiistatta yksi genrensä kulmakivistä. Hän on keikkaillut yhdessä mm. Judas Priestin, Ozzy Osbournen ja Saxonin kanssa. Nyt ystävät tapaavat Tampereella.
Kotimaisia kiinnityksiä
Uutena kotimaisena kiinnityksenä on metallimusiikin ykkösketjussa pelaava Mokoma, jonka edellinen Saunavuoro oli vuonna 2008. Tuolloin tukkavihta vinkui siihen malliin, että orkesterista on muodostunut yksi toivotuimmista festivaaliesiintyjistä. Kolmen vuoden tauon jälkeen tamperelaiset tykittävät kotilauteiltaan lauantaina.
Saunan torstaina lavalla nähdään kotkalainen, keskiviikkona 9.2. viidennen levynsä julkaiseva Omnium Gatherum sekä juuri 20-vuotista uraansa juhlinut surmacore-bändi Rytmihäiriö.
Lauantaina vuorossa on radioissa sinkuillaan pauhaava, täyteläisen rockin mestari Blake sekä 25-vuotisen uran kunniaksi Spell of Iron -levynsä kokonaisuudessaan soittava Tarot. Lauantaina Saunassa kuullaan myös tamperelaista progemetallia työstävää Anthriel-yhtyettä, joka julkaisi debyyttinsä viime vuonna. Eikä tässä vielä kaikki, lisää bändijulkistuksia on tulossa!
Sauna Open Air -liput tulevat myyntiin perjantaina 18.2. klo 9 Lippupalvelussa ja Tiketissä.
Sauna Open Air on mukana Finnish Metal Expossa, Merikaapelihallissa osastolla nro 14, pe-la 18.-19.2.
Sauna Open Air 9.-11.6.2011
Eteläpuisto, Tampere
www.sauna-open-air.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”