Lovex ainoana kotimaisena yhtyeenä USA:n Spotifyn soittolistalla

Huippusuosittu Spotify-musiikkipalvelu on laajentanut toimintaansa ja on nyt valmis valloittamaan Yhdysvallat. Spotify juhlisti odotettua laajennusta juhlasoittolistalla ”Hello America, Spotify Here”, jolta löytyy legendaarisia kärkikastin nimiä – sekä listan ainoana kotimaisena yhtyeenä Lovex ”U.S.A.”-kappaleen voimin listan kärkipäässä.
Lovexin kappale on valikoitunut samaan joukkoon mm. Frank Sinatran, Bruce Springsteenin, Madonnan, Kissin ja Guns’n’Rosesin kaltaisten nimien kanssa. Spotifyn juhlalistalla on jo lähes 14 500 tilaajaa ja määrä nousee jatkuvasti.
Lovexin uusi ”Watch Out!” -albumi on saavuttanut muutenkin menestystä maailmalla. Yhtyeelle solmittiin hiljattain sopimus Euroopan suurimmalle musiikkimarkkina-alueelle. Sopimus kattaa Saksan, Sveitsin ja Itävallan markkinat. Lovex on tehnyt aikaisemmin neljä kiertuetta Euroopassa ja syksyllä yhtyeen on tarkoitus toteuttaa viides kiertueensa uuden sopimuksen siivittämänä.
Lovexin uusin albumi julkaistiin heinäkuun alussa Japanissa, missä yhtye on käynyt aikaisemmin keikkailemassa jo kahdesti. Japanin julkaisun yhteydessä Lovex teki myös yhteistyötä J-Rockin huippunimen, Miyavin, kanssa. Suomessa Lovex nähdään lavalla mm. Elämä Lapselle -konsertissa Hartwall Areenalla 14.9.2011.
Lisää keikkoja: http://lovex.fi/keikat Katso myös Lovexin menestyskappale U.S.A:n Los Angelesissa kuvattu musiikkivideo!
http://www.emi.fi/jukebox/play/1657/u.s.a.
Kuuntele Spotifyn juhlasoittolistaa:
Hello America. Spotify here.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä