Terrion Pouncyn, 19, kerrotaan ryöstäneen hot dog -kojun Yhdysvaltojen Chicagossa. Ryöstö sai miehen kannalta ikävän käänteen, kun hän ampui itseään vahingossa haaroväliin. Mies ei ehtinyt paeta kauas ampumahaavan tuottaman kivun vuoksi, ennen kuin hänet saatiin kiinni.
Pouncy oli ottanut aseen esiin ja vaatinut rahaa kahdelta kojun työntekijältä. Hän oli painanut aseen toisen työntekijän päätä vasten.
Työntekijät antoivat ryöstäjälle rahat kassasta sekä omat lompakkonsa. Paetessaan Pouncy laittoi aseensa vyötärölleen ja ilmeisesti painoi vahingossa liipaisinta ampuen itseään penikseen.
Pouncy vietiin hoidettavaksi sairaalaan, ja häntä uhkaa nyt tuomio aseellisesta ryöstöstä. Tuomari määräsi hänet pidettäväksi vangittuna ilman takuita.
Lähde: Chicago Sun-Times