Nainen kätki vastasyntyneen vauvansa ruumiin viemäriin, josta se löydettiin kolme vuotta myöhemmin

Iso-Britanniassa paljastui järkyttävä tapaus, joka sai alkunsa vuonna 2013. Sinead Connett, 28, synnytti salaa omassa kodissaan ja kätki vastasyntyneen vauvansa ruumiin viemäriin vanhempiensa puutarhaan. Putkimies löysi ruumiin kolme vuotta myöhemmin, ja Connett joutui oikeuteen teostaan.
Connett kertoi viranomaisille, että oli ollut kauhuissaan saatuaan tietää raskaudestaan. Hän oli pelännyt kumppaninsa, joka on nykyään hänen aviomiehensä, jättävän hänet.
Tuomari kuvaili tapauksen olevan ”niin kauhea, että sitä on vaikea kuvailla”. Hän lähetti Connettin vankilaan 12 kuukaudeksi.
– Sinä riistit kuolleelta pojaltasi kaiken arvokkuuden, tuomari totesi.
Aluksi Connett yritti kieltää vauvan olleen hänen, ja hänen äitinsä tuki väitettä. DNA-testi kuitenkin todisti naisen valehtelevan. Seuraavaksi Connett väitti taksikuskin raiskanneen hänet, mutta testit todistivat hänen miehensä olevan vauvan isä.
Connettin mukaan hän oli saanut tietää raskaudestaan vasta, kun raskauden keskeyttäminen oli jo myöhäistä. Asiakirjat kuitenkin todistivat, että hänen lääkärinsä oli kirjoittanut hänelle lähetteen aborttiklinikalle. Connett oli mennyt klinikalle vasta, kun abortin tekeminen oli liian myöhäistä.
Connett myönsi lopulta synnyttäneensä vauvan kuolleena elokuussa 2013 asuntonsa kylpyhuoneessa. Sen jälkeen hän oli siivonnut ja kätkenyt vauvan ruumiin vanhempiensa puutarhaan.
– Tarvitsimme ainoastaan totuuden – sinä tarjosit meille vain joukon valheita, tuomari totesi Connettille tuomiota antaessaan.
Lähde: Metro

Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!